Ajankohtaista >> Ammattikorkeakoulun uudet opiskelijat asuntotakuun piiriin Lappeenrannassa
 

Ammattikorkeakoulun uudet opiskelijat asuntotakuun piiriin Lappeenrannassa

Korkeakouluopiskelijoiden asuntotakuu Lappeenrannassa laajenee koskemaan myös ammattikorkeakoulussa opintonsa aloittavia opiskelijoita. Näin halutaan varmistaa, ettei kenenkään tarvitse luopua opiskelupaikastaan vain sen takia, ettei asuntoa löydy. Aiemmin asuntotakuun piiriin ovat kuuluneet pelkästään Lappeenrannan teknillisessä yliopistossa aloittavat opiskelijat.

Asuntotakuu toteutetaan kaupungin kokonaisasuntotilanteen mukaisesti ja lähtökohtana on, ettei asunnottomuus saa olla esteenä opintojen aloittamiselle, vaikka opiskelija ei saisikaan asuntoa juuri haluamaltaan taholta.

Asuntotakuun laajentamisesta ovat sopineet Lappeenrannan kaupunki, Lappeenrannan teknillinen yliopisto ja Saimaan ammattikorkeakoulu yhdessä Lappeenrannan seudun opiskelija-asuntosäätiön (LOAS), Lappeenrannan Asuntopalvelu Oy:n ja Lappeenrannan teknillisen yliopiston ylioppilaskunnan kanssa.

Saimaan ammattikorkeakoulun rehtori Anneli Pirttilä katsoo, että asuntotakuu vahvistaa Lappeenrannan asemaa Kaakkois-Suomen korkeakoulutuksen keskuksena sekä lisää Saimaan ammattikorkeakoulun vetovoimaa.

– Asuntotakuun laajentaminen ammattikorkeakoulun opiskelijoille on meille tärkeä asia, sillä uusista opiskelijoistamme noin 40 prosenttia tulee Etelä-Karjalan ulkopuolelta. Ja toki omasta maakunnastammekin tulevat opiskelijat tarvitsevat asuntoja, Pirttilä sanoo.

Lappeenrannasta tai sen lähiympäristöstä kotoisin olevien opiskelijoiden osuus takuun piiriin kuuluvissa oppilaitoksissa on merkittävä. Kansainvälisten opiskelijoiden määrä lisääntyy entisestään, koska sekä yliopistossa että ammattikorkeakoulussa on tarjolla englanninkielistä koulutusta.

Lappeenrannan kaupungin markkinointiviestintäpäällikkö Katja Tiikasalo kertoo, että asuntotakuulla halutaan vahvistaa Lappeenrannan imagoa hyvänä opiskelukaupunkina sekä eteläkarjalaisten hakijoiden että maakunnan ulkopuolisten hakijoiden keskuudessa.  

– Opiskelun aloittaminen Lappeenrannassa ei saa jäädä asunnosta kiinni. Meillä on jo vuosia ollut hyvä asuntotilanne verrattuna moniin muihin korkeakoulukaupunkeihin. Lappeenrantahan on valittu Suomen ylioppilaskuntien liitto ry:n teettämässä tutkimuksessa Suomen parhaaksi yliopistokaupungiksi. Haluamme muun muassa asuntotakuulla varmistaa paikkakuntamme houkuttelevuuden tulevaisuudessakin, Tiikasalo perustelee.

Opiskelija-asuntoja kaupungin parhailla paikoilla

Lappeenrannan seudun opiskelija-asuntosäätiö (LOAS), Lappeenrannan asuntopalvelu Oy ja Lappeenrannan teknillisen yliopiston ylioppilaskunnan (LTKY) asunnonvälityspalvelu ovat keskeisiä opiskelija-asuntojen tarjoajia.

Lappeenrannassa on myös tarjolla runsaasti yksityisiä vuokra-asuntoja ja omistusasuntomarkkinat toimivat hyvin. LOAS ja LTKY järjestävät lisäksi syksyllä lyhytaikaista hätämajoitusta, jonka tarve on aikaisempina syksyinä ollut melko vähäistä. 

– Takuun toteutuminen muodostuu asuntomarkkinoiden kokonaistilanteen mukaisesti ja kaikkien käytännön toimijoiden yhteistyönä, LOAS:n kehitysjohtaja Timo Nurmi selventää.

Hän pitää Lappeenrannan opiskelija-asuntojen sijaintia erinomaisena. Opiskelija-asuntosäätiöllä on tarjolla noin 3100 asuntopaikkaa ja Asuntopalvelu Oy:llä noin 3800 asuntoa.

Opiskelija-asunnot sijaitsevat hyvillä paikoilla kävely- tai pyöräilymatkan päässä oppilaitoksista. Asuntoja on tarjolla sekä yliopistokampuksella että kaupungin keskustassa lähellä ammattikorkeakoulun toimipisteitä. Vaihtoehtoina on soluasuntoja, yksiöitä sekä perheasuntoja. Pieniä kerrostaloasuntoja on tarjolla muun muassa Sammonlahdessa ja Huhtiniemessä lähellä yliopistoa. 
 
 
Saimaan ammattikorkeakoulu Pohjolankatu 23, 53100 Lappeenranta Vaihde: 02049 66411 Fax: 02049 66505 info@saimia.fi