| Saimaan ammattikorkeakoulu mukana Arenen manifestissa |
|
Saimaan ammattikorkeakoulu on ollut mukana laatimassa Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvoston Arenen tänään julkaisemaa helmikuun manifestia ja allekirjoittaa sen sisällön. Manifestissa rehtorineuvosto vaatii malttia korkeakoulujen rakenteelliseen kehittämiseen ja esittää uudentyyppisten aluekorkeakoulujen synnyttämistä. - Lappeenrannan ja Imatran osalta keskeistä on se, että Saimaan ammattikorkeakoulu ja Lappeenrannan teknillinen yliopisto voivat muodostaa keskenään tiiviin liiton, josta syntyy sekä toiminnallisia että taloudellisia hyötyjä molemmille. Se on meidän kannaltamme tehokkain tapa vastata näihin rakenteellisen kehittämisen vaatimuksiin, Saimaan ammattikorkeakoulun rehtori Anneli Pirttilä sanoo. Saimaan ammattikorkeakoulun tehtävä on tukea oman maakunnan elinkeinoelämän ja julkisen sektorin toimialarakenteen muutosta koulutuksella sekä tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnalla. Saimaan ammattikorkeakoulun opiskelijoista noin 60 prosenttia tulee Etelä-Karjalasta ja noin puolet sijoittuu valmistumisen jälkeen töihin Etelä-Karjalaan. - Saimaan ammattikorkeakoulu on yksi tärkeistä alueen hyvinvoinnin ja kilpailukyvyn rakentajista, rehtori Anneli Pirttilä toteaa. Lisätietoja:
|