Ajankohtaista >> Yritysjuridiikan opiskelijat pitivät seminaarin bussissa
 
Yritysjuridiikan opiskelijat pitivät seminaarin bussissa

Kun yritysjuridiikan opiskelijat matkustivat viime maanantaina Helsinkiin opintomatkalle, ei bussia täyttänytkään ihan tavanomainen puheensorina. Keskustelunaiheet liikkuivat muun muassa EU-maiden koulutuspolitiikassa ja kiinteistönvälittäjän vastuussa, kun kolmannen vuosikurssin opiskelijat kertoivat kanssamatkustajille opinnäytetöistään bussissa järjestetyssä seminaarissa.

Idea bussiseminaariin lähti käytännön tarpeesta.

”Olin luvannut opiskelijoille, että käymme tutustumassa korkeimpaan hallinto-oikeuteen ja EU-komission Suomen edustustoon. Lisäksi meidän piti pitää seminaari, jossa opiskelijat esittelevät opinnäytetyösuunnitelmiaan. Aika ei meinannut riittää molempiin, jolloin minulla välähti, että nämä kaksi voisi yhdistää”, liiketalouden yliopettaja Marjut Heikkilä kertoo.

bussi1
Senja Mentula aikoo tarkastella opinnäytetyössään EU:n maksupalveludirektiivin käyttöönottoa Suomessa. Tähän teemaan kuuluvat muun muassa pankkiautomaattien debit ja kredit -valikot.

Opinnäytetöiden esittelyä aamuseitsemästä asti

Kun maanantaiaamuna kello löi kymmentä yli seitsemän, ensimmäinen opiskelija tarttui bussin mikrofoniin ja alkoi kertoa opinnäytetyön suunnitelmistaan. Matkalla Helsinkiin opiskelijat kuulivat kolmetoista esitystä ja opponointia, ja paluumatkalla loput yhdeksän.
”Bussimatka meni nopeasti kun sai kuunnella esityksiä”, opiskelija Heidi Kuismin kertoo.

Omassa esittelyssään Kuismin kertoi, miten hän aikoo selvittää, millaisia tapoja pienyhtiöillä on selvitä laman aiheuttamista ongelmista, kuten tilausten vähenemisestä ja likviditeettiongelmista.

Muita seminaarissa käsiteltyjä opinnäytetyön aiheita olivat muun muassa vuokratyöntekijät, kehityskeskustelujen parantaminen ja se, miten tax free -kaupan menettelyt saataisiin sujuvammiksi.

Bussiseminaari pakottaa napakkaan puheilmaisuun

Viimeisen esityksen loputtua iltapäivällä viiden jälkeen oli bussissa jo melko väsähtänyttä väkeä. Intensiivinen seminaari oli kuitenkin onnistunut sekä opiskelijoiden että opettajan mielestä.

”Oikein mukavaa vaihtelua. Bussimatkat voivat olla aika puuduttavia, mutta nyt matka meni oikein mukavasti. Kannatan, että bussiseminaareja järjestetään tulevaisuudessakin”, opiskelija Senja Mentula sanoo.

Esitelmän pitäminen bussin mikrofoniin puhuen on hieman toista kuin luokkahuoneessa.

”Monesti esitelmän pitäjä tuijottaa seinälle heijastettua power point -kuvaa, ja puheesta tulee sisälukua. Nyt opiskelijoiden oli pakko terävöittää puheilmaisuaan. Minusta nämä esitykset olivat kiinnostavampia kuin monet luokkahuoneessa pidetyt”, yliopettaja Marjut Heikkilä sanoo.

bussi2
Bussiseminaariin osallistui 24 yritysjuridiikan opiskelijaa kolmannelta vuosikurssilta. Heistä 22 esitteli opinnäytetyönsä bussissa.

bussi3
Heidi Kuismin esittelee opinnäytetyön suunnitelmaansa. Hän aikoo selvittää, millaisia keinoja pienyhtiöillä on selvitä laman aiheuttamista ongelmista.

Kuvat: Marjut Heikkilä

 
 
Saimaan ammattikorkeakoulu Pohjolankatu 23, 53100 Lappeenranta Vaihde: 02049 66411 Fax: 02049 66505 info@saimia.fi