Ajankohtaista >> Saimaan ammattikorkeakoulun organisaatio muuttuu
 
Saimaan ammattikorkeakoulun organisaatio muuttuu
29.06.2010 08:56

Saimaan ammattikorkeakoulun organisaatio muuttuu 1.8.2010 alkaen. Uudessa organisaatiomallissa koulutusalat muuttuvat toimialoiksi ja niitä johtavat koulutusjohtajien sijaan toimialajohtajat. Lisäksi koulutuspäälliköt muuttuvat hallinnollisiksi esimiehiksi ja koulutusaloille nimitettiin ensimmäistä kertaa tutkimuspäälliköt.

Organisaatiouudistuksen keskeisinä tavoitteina on kehittää esimiestyötä sekä tutkimus- kehitys- ja innovaatiotoimintaa. Ammattikorkeakoulun henkilöstön määrä ei muuttunut uudistuksessa, sillä kaikki tehtävät täytettiin ammattikorkeakoulun sisäisellä haulla. Valinnat tehtiin kesäkuussa.

Koulutusalat muuttuvat toimialoiksi

Aikaisemman viiden koulutusalan sijaan Saimaan ammattikorkeakoulussa on uudistuksen jälkeen kolme toimialaa. Nämä toimialat ovat:

- Liiketoiminta ja kulttuuri, toimialajohtaja Merja Heino
- Sosiaali- ja terveysala, toimialajohtaja Päivi Vehmasvaara
- Tekniikka, toimialajohtaja Markku Pentikäinen

Liiketoiminnan ja kulttuurin toimialaan kuuluvat liiketalouden, englanninkielisen kansainvälisen kaupan, suomen- ja englanninkielisen hotelli- ja ravintola-alan sekä kuvataiteen koulutusohjelmat. Sosiaali- ja terveysalan toimialaan kuuluvat hoitotyön, ensihoidon, fysioterapian, toimintaterapian ja sosiaalialan koulutusohjelmat. Tekniikan toimialaan kuuluvat suomen- ja englanninkieliset konetekniikan, prosessitekniikan, rakennustekniikan sekä tietotekniikan koulutusohjelmat. Toimialat vastaavat myös omien alojensa ylempien ammattikorkeakoulututkintojen sisällöstä ja opetuksesta.

Koulutuspäälliköt saavat esimiesvastuun ja kukin toimiala oman tutkimuspäällikön

Organisaatiouudistuksen yhteydessä valittiin koulutuspäälliköt, jotka vastaavat yhden tai kahden koulutusohjelman opetuksesta ja toimivat opettajien esimiehinä. Aiemmin koulutuspäälliköt toimivat ainoastaan työnjohdollisina esimiehinä, mutta uudistuksen myötä heille tulee myös todellinen esimiesvastuu. Uudistuksen tarkoituksena on mahdollistaa todellinen esimiestyö ja henkilöstön tukeminen käytännön työssä. Aiemmin opetushenkilöstö oli suoraan koulutusjohtajien alaisuudessa, jolloin koulutusjohtajilla oli kymmeniä suoria alaisia.

Lisäksi kullekin toimialalle valittiin tutkimuspäällikkö, jonka alaisuudessa toimivat tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoimintaan suuntautuneet opettajat.

Uudet nimitykset

Lisätietoja:
Rehtori Anneli Pirttilä, p. 040 766 4807

 
 
Saimaan ammattikorkeakoulu Skinnarilankatu 36, 53850 Lappeenranta Vaihde: 02049 66411 Fax: 02049 66505