RSS| Uusi tutkimusryhmä vahvistaa Etelä-Karjalan terveys- ja hyvintointialaa |
| 06.09.2010 14:53 |
|
Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri (Eksote), Lappeenrannan teknillinen yliopisto (Lappeenranta University of Technology, LUT) ja Saimaan ammattikorkeakoulu ja ovat yhdessä perustaneet alueellisen terveys- ja hyvinvointialan tutkimus- ja kehittämisryhmän. Monialaisen tutkimus- ja kehittämisryhmän tehtävänä on koota ja organisoida koko Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveysalan tutkimusta tukemaan alueen kehittämistyötä. Lisäksi on tarkoitus saada paikallinen, yliopiston ja ammattikorkeakoulun tuottama tutkimustieto ja osaaminen mahdollisimman nopeasti ja tehokkaasti Eksoten käyttöön. Tämä yhteistyö on jo alkanut muun muassa hankkeessa, jossa pyritään löytämään keinoja tukea vanhusten kotona selviytymistä äkillisissä tilanteissa. Näitä voivat olla esimerkiksi yleiskunnon lasku, kaatuminen tai omaishoitajan sairastuminen. Tutkimus- ja kehittämisryhmän ytimen muodostavat kehittämisjohtaja Merja Tepponen Eksotesta, professori Jouni Koivuniemi ja tutkimusapulainen Mikko Hanski LUTista sekä yliopettaja Pirjo Vaittinen Saimaan ammattikorkeakoulun sosiaali- ja terveysalalta. Tarpeen mukaan tutkimusryhmä voi laajentua Tutkimusryhmän käynnistämiseen on saatu maakunnan kehittämisrahoitusta, jolla katetaan toiminta kolmen ensimmäisen vuoden ajan. Lisäksi toimintaa rahoittavat Saimaan ammattikorkeakoulu ja LUT. Tutkimusryhmän toiminta on tarkoitus vakiinnuttaa. |