Ajankohtaista >> Konetekniikan opiskelijat luovat lihasvoimalla kulkevaa laitetta
 
Konetekniikan opiskelijat luovat lihasvoimalla kulkevaa laitetta
17.12.2010 10:56

Kilpuri-projekti

Saimaan ammattikorkeakoulun konetekniikan ensimmäisen vuoden opiskelijat luovat lihasvoimalla kulkevaa laitetta. He suunnittelevat neljänä kilpailevana ryhmänä, ”talleina”, laitetta, joka kulkee lihasvoimalla 100 metrin matkan kaikkein nopeimmin. Ryhmien ”kilpurit” valmistuvat ennen vappua järjestettävää kisaa varten. Lappeenrantalaisen autoliikkeen edustalla järjestettävässä kilpailussa ratkeaa se, minkä ryhmän suunnittelema ja valmistama laite on nopein.

”Tällainen opiskelutapa syntyi pohdinnasta, miten saisimme konetekniikan opiskelijoille enemmän motivaatiota heti opintojen alkuvaiheessa. Opiskelijat ovat valitelleet siitä, että ensimmäisenä opiskeluvuotena on liikaa perusaineita, eikä silloin pääse konkreettisesti tekemään asioita”, johdattaa tekniikan alan lehtori Timo Eloranta.

Uusi oppimismuoto kasvattaa motivaatiota

Lihasvoimalla kulkevien laitteiden rakentaminen kuuluu ”Konetekniikan projekti 1” -kurssiin, joka alkoi syksyllä. Ryhmät saivat 300 euroa laitteen valmistamiseen. Elorannan mukaan tarkoituksena on, että kukin ryhmä niin ideoi, suunnittelee kuin valmistaa laitteen ja lopuksi kilpailee sillä.

”Tässä vaiheessa voin sanoa, että kaikki perinteisesti lihasvoimilla kulkevat laitteet ovat edustettuina. Muutoin ryhmät haluavat pitää laitteensa mahdollisimman pitkään salaisina.”

Eloranta on jo nähnyt projektioppimisen tuomia hyötyjä. Hänen mielestään opiskelijoiden ammatilliset kyvyt ovat projektin myötä kehittyneet odotettua nopeammin, ja opiskelijoiden motivaatio on ollut syksyn aikana korkealla. Opiskelijat käsittelevät myös asioita, jotka tulisivat normaalisti eteen vasta toisena tai kolmantena opiskeluvuotena.

”Tämä synnyttää prosessimaista ajattelutapaa, sitä, että opiskelija yhdistää mielessään aikaisemmin erillään olleet oppiaineet tiiviiksi kokonaisuudeksi. Uskon myös, että opiskelijoiden motivaatio tulevia opintojaksoja kohtaan kasvaa.”

InnoMech-projekti luo yhteistyötä amk:n ja yliopiston välille

Kilpureiden suunnittelu ja rakentaminen liittyvät InnoMech -projektiin. Projektissa kehitetään kone- ja tuotantotekniikan koulutusohjelmassa projektioppimista, jossa on tarkoituksena hyödyntää ongelmalähtöistä lähestymistapaa. Projektissa kehitetään myös koneensuunnittelun opetuksen yhteistyömalli Saimaan amk:n ja Lappeenrannan teknillisen yliopiston välille.

Kilpureiden rakentaminen on lisännyt syksyn aikana myös yhteistyötä ammattikorkeakoulun eri alojen välillä. Keväällä järjestettävän kilpailun markkinoinnista vastaa liiketalouden Osuuskunta Fissio.

Katso video

 
 
Saimaan ammattikorkeakoulu Skinnarilankatu 36, 53850 Lappeenranta Vaihde: 02049 66411 Fax: 02049 66505