RSS
Lappeenrannan Skinnarilaan syntymässä korkeakoulukampusLappeenrannan teknillisen yliopiston ja Saimaan ammattikorkeakoulu Oy:n yhteinen korkeakoulukampus on syntymässä Skinnarilaan. Saimaan ammattikorkeakoulu voisi muuttaa Skinnarilan kampukselle syyslukukauden 2011 alussa. Skinnarilaan siirtyisi kaikki Lappeenrannassa tapahtuva ammattikorkeakoulun koulutus: Kimpisen kampukselta (Pohjolankatu 23) siirtyisivät liiketalouden koulutusala ja tekniikan koulutusalan Lappeenrannassa toimivat koulutusohjelmat, Kahilanniemen kampukselta (Valto Käkelän katu 3) sosiaali- ja terveysalan koulutusala. Alustavan tilaohjelman mukaan ammattikorkeakoulun uudisrakentamisen tarve yliopiston kampukselle on noin 6 500 - 8 800 bruttoneliömetriä. Lisäksi ammattikorkeakoulu saisi käyttöönsä yliopiston kuudennen rakennusvaiheen nykyiset tilat ja käyttäisi yliopiston kanssa yhteisiä tukitoimintojen tiloja. Ammattikorkeakoulu rahoittaisi rakennus- sekä kone- ja laitehankinnat keskustan kampusten myynnistä saamallaan pääomalla. Ammattikorkeakoulun siirtyminen Skinnarilaan vapauttaa keskustassa kiinteistöjä muuhun käyttöönMikäli ammattikorkeakoulun siirtyminen yliopiston kanssa samalle kampukselle toteutuu, ammattikorkeakoulun Pohjolankadun ja Kahilanniemen kiinteistöt vapautuvat muuhun käyttöön. Jos kiinteistöjä koskevat järjestelyt toteutuvat ja Saimaan ammattikorkeakoulu muuttaa Skinnarilaan, ammattikorkeakoululta vapautuva Pohjolankadun koulutuskiinteistö esitetään ostettavaksi peruskoulun ja lukion käyttöön. Mikäli Pohjolankatu 23 -kiinteistö voidaan ottaa kaupungin peruskoulujen ja lukion käyttöön, kaupunki välttyy Armilan koulukeskuksen rakennusten peruskorjaukselta, jonka kustannusarvio on yli 10 miljoonaa euroa. Myös Alakylän koulun peruskorjauksen tai uudisrakentamisen tarve olisi ennakoitua pienempi. Armilan koulu siirtyisi Kimpisen koulun yhteyteenAmmattikorkeakoululta vapautumassa oleva Pohjolankadun koulutuskiinteistö sijaitsee Kimpisen sekä Peltolan koulujen vieressä, joten Pohjolankadulle muodostuisi kolmen koulurakennuksen kokonaisuus, jota käyttäisivät peruskoulu ja lukio. Olemassa olevaa kasvatus- ja opetuslautakunnan päätöstä sijoittaa Kimpisen ja Armilan yhdistettäväksi päätetty koulu Armilaan muutettaisiin niin, että koulun sijoituspaikka olisikin Kimpisen koulun tilojen yhteydessä. Armilan kaksi peruskorjausta odottavaa koulurakennusta voitaisiin myydä. Myös kasvatus- ja opetustoimen hallinnon sekä varhaiskasvatuksen henkilöstö muuttaisivat Brahenkadun vuokratiloista Saimaan ammattikorkeakoululta vapautuvaan Pohjolankatu 23:n kiinteistöön. Keskustaan muodostuvan koulukokonaisuuden oppilasmäärä olisi noin 1500 oppilasta, joista Pohjolankadun kiinteistössä 750, Kimpisessä 550 ja Peltolassa 200. Koulujen rehtorit päättäisivät keskenään, miten opetustiloja jaettaisiin ja käytettäisiin tarkoituksenmukaisimmalla tavalla. Nykyään näissä tiloissa opiskelee noin 1940 oppilasta ja opiskelijaa. Koulukeskuksessa olisi riittävästi tilaa sekä peruskoululle että lukiolle, mutta oppimisympäristö ei muodostuisi pienimmillekään oppilaille liian laajaksi, koska kokonaisuus rakentuisi kolmesta erillisestä koulusta. Vain osa tiloista olisi yhteiskäytössä, kuten ruokala ja keittiö. Peruskoululle ja lukiolle yhteinen keittiö ja ruokalaPohjolankadun äskettäin peruskorjattu kiinteistö voitaisiin ottaa peruskoulun ja lukion käyttöön miltei sellaisenaan. Suurin muutos olisi keittiön ja ruokalan laajentaminen Armilankadun puoleiselle sisäpihalle. Ruokalaa käyttäisivät kaikkien kolmen koulun oppilaat. Kimpisen koulun keittiöön rakennettaisiin kotitalouden opetustilat. Myös luokkatiloissa tarvittaisiin jonkin verran muutoksia. Esimerkiksi konelaboratoriotilat voitaisiin kunnostaa kuvataiteen ja musiikin opetusluokiksi. Liikuntatiloja vuokrattaisiin urheilutalolta. Alakylän koulun musiikkiluokkien siirtoa Pohjolankadulle puoltaisi se, että Armilan yläkoulun musiikkiluokatkin siirtyisivät sinne. Näin musiikkiopetuksesta muodostuisi yhtenäinen kokonaisuus, jota vielä täydentäisi lähellä sijaitseva Lappeenrannan musiikkiopisto. Lappeenrannan kaupunki järjestää tiedotustilaisuuden uusista kouluverkkosuunnitelmista Lappeenrannan asukkaille 27.10.2009 klo 18.30 Lappeenrannan kaupungintalossa, kaupunginvaltuuston salissa. Kaupungintalon II -vaiheen rakentamisesta voidaan luopuaAmmattikorkeakoulun mahdollinen siirtyminen Skinnarilaan vapauttaa keskustasta merkittävästi tiloja muuhun käyttöön. Pohjolankatu 23 -kiinteistöön siirtyisi myös Lappeenrannan kasvatus- ja opetustoimen hallinto sekä varhaiskasvatuksen henkilöstö. Kaupungin aikaisemmissa suunnitelmissa tämä toiminto on ollut tarkoitus siirtää kaupungintalon II -vaiheeseen. Lappeenrannan taloushallinnon henkilöstöstä pääosa on tänä vuonna siirtynyt Saita osakeyhtiöön Skinnarilaan. Kaupungin hallintohenkilöstön kokonaismäärä on muutoinkin vähentynyt muun muassa sosiaali- ja terveyspiirin perustamisen johdosta. Vapautuvien tilojen myötä ja kaupungin hallintohenkilökunnan määrän vähenemisen johdosta voidaan Lappeenrannan kaupungintalon II -vaiheen toimisto-osan rakentamisesta pysyvästi luopua. Kaupungintalon korttelissa voidaan kaupungintalon II -vaihetta varten varattu osa luovuttaa muuhun käyttöön. LISÄTIETOJALappeenrannan kaupunki Kaupunginjohtaja Seppo Miettinen Kasvatus- ja opetustoimenjohtaja Tuija Willberg Lappeenrannan teknillinen yliopisto Rehtori Ilkka Pöyhönen Saimaan ammattikorkeakoulu Rehtori Anneli Pirttilä |