Aikuisten tutkinnot - ValintaperusteetAMK-tutkintoon johtavan koulutuksen valintaperusteetAmmattikorkeakoulu päättää kuhunkin koulutukseen pohjakoulutusvaatimuksen. Valintakokeeseen kutsutaan kaikki hakukelpoiset hakijat ja ennakkotehtävän hyväksytysti suorittaneet, jos yhtenä valintaperusteena on ennakkotehtävän tekeminen. Vain hakuaikana palautettu ennakkotehtävä otetaan huomioon. Saimaan ammattikorkeakoulun kaikissa koulutusohjelmissa valinta tehdään valintakokeesta, työkokemuksesta ja ammattikorkeakouluopinnoista kertyvien pisteiden perusteella.
* tutkinnon ei tarvitse olla valmis ** erikoistumisopintoja ja täydennyskoulutusta ei hyväksytä Valintakokeesta on saatava vähintään 30 pistettä voidakseen tulla valituksi. TyökokemusHakukelpoisuuden antavan työkokemuksen (24 kk) ylittävästä saman koulutusalan työkokemuksesta saa pisteitä siten, että kaksi kuukautta työkokemusta tuottaa yhden pisteen. Työkokemuksen on oltava siltä koulutusalalta, jolle on hakemassa. Pisteitä voi saada vain työkokemuksesta, josta on työnantajan todistus. Yrittäjyys hyväksytään työkokemukseksi, jos siitä on todistus, joka osoittaa, että hakija on tai on ollut YEL- tai MYEL-vakuutettu. Työkokemuksen tulee olla hankittu hakuajan päättymiseen mennessä. Osa-aikatyö muunnetaan kokoaikaiseksi niin, että 150 tuntia tai 20 täysimittaista työpäivää (vähintään 7 tuntia päivää kohti) vastaa yhtä kuukautta. Työkokemuksen ei tarvitse olla yhtäjaksoista eikä saman työnantajan palveluksessa hankittua. Työkokemukseksi ei lueta työharjoittelua eikä työssä oppimista, jos ne sisältyvät haussa käytettyyn tutkintoon. Varusmiespalvelusta, siviilipalvelusta tai hoitovapaata ei lasketa työkokemukseksi. AmmattikorkeakouluopinnotAmmattikorkeakoulussa suoritetuista saman koulutusalan opinnoista saa pisteitä seuraavasti:
Harkinnanvarainen valintaSaimaan ammattikorkeakoulun kaikissa koulutusohjelmissa on käytössä harkinnanvarainen valinta. Harkinnanvaraisessa valinnassa voi hakea henkilö, jolta puuttuu vaadittava pohjakoulutus, työkokemus tai molemmat, mutta jolla ammattikorkeakoulu katsoo olevan riittävät tiedot ja taidot. Tällöin valinta tehdään valintakokeen perusteella. Harkinnanvaraisessa valinnassa hakevien on toimitettava kopio todistuksista, joihin haluaa vedota, kaikkien hakutoiveiden ammattikorkeakouluihin viimeistään 12.4.2012 klo 16.15. Avoimen ammattikorkeakoulun opinnotTässä ryhmässä voivat hakea avoimessa ammattikorkeakoulussa vähintään 60 opintopistettä koulutusohjelmaan soveltuvia opintoja suorittaneet. Hakijoilla ei tarvitse olla ammattikorkeakoululaissa määriteltyä hakukelpoisuutta eikä kahden vuoden työkokemusta. Valinta tehdään ammattikorkeakoulun ilmoittaman valintamenettelyn mukaan. Valintakoe voi olla esimerkiksi haastattelu tai soveltuvuusarviointi. Jos suoritukset ovat jostain muusta ammattikorkeakoulusta kuin siitä, johon ollaan hakemassa, hakijan on toimitettava opintosuoritusote viimeistään 12.4.2012 klo 16.15 kaikkien hakutoiveiden ammattikorkeakouluihin. Ylempään AMK-tutkintoon johtavan koulutuksen valintaperusteetAmmattikorkeakoulu päättää kuhunkin koulutukseen pohjakoulutusvaatimuksen. Jos ammattikorkeakoulu järjestää valintakokeen, siihen kutsutaan kaikki hakukelpoiset ja ennakkotehtävän hyväksytysti suorittaneet, jos valintaperusteena on ennakkotehtävän suorittaminen. Vain hakuaikana palautettu ennakkotehtävä otetaan huomioon. Saimaan ammattikorkeakoulun kaikissa koulutusohjelmissa valinta tehdään valintakokeesta sekä opinnäytetyön arvosanasta ja työkokemuksesta kertyvien pisteiden perusteella.
Valintakokeesta, ennakkotehtävästä tai molemmista on saatava yhteensä vähintään 20 pistettä voidakseen tulla valituksi. Opinnäytetyön arvosanaOpinnäytetyön arvosanat pisteytetään seuraavasti:
TyökokemusJotta voi hakea suorittamaan ylempää ammattikorkeakoulututkintoa, ammattikorkeakoulututkinnon suorittamisen jälkeen pitää olla kertynyt kolme vuotta työkokemusta. Pisteitä saa vasta tämän yli menevästä työkokemuksesta, ja sen pitää olla alalta, jolle nyt ollaan hakemassa ja/tai alalta, jolta tutkinto on. Pisteitä kartuttavaa työkokemusta voi laskea mukaan 31.7.2012 saakka. Työkokemukseksi hyväksytään vain sellainen työ, josta hakija voi toimittaa työtodistuksen (poikkeuksena käsi- ja taideteollisuusala, viestintä- ja kuvataideala, teatteri- ja tanssiala ja musiikkiala, joissa työkokemuksen asemesta voidaan hyväksyä vastaavan pituinen taiteellinen toiminta, jonka voi osoittaa esimerkiksi portfoliolla). Pisteitä voi saada vain työkokemuksesta, josta on työnantajan todistus. Yrittäjyys hyväksytään työkokemukseksi, jos siitä on dokumentti, joka osoittaa, että hakija on tai on ollut YEL- tai MYEL-vakuutettu. Huom! Poikkeuksena edellä esitettyyn pääsääntöön ovat hakijat, jotka ovat suorittaneet opistoasteen tai ammatillisen korkea-asteen tutkinnon ennen ammattikorkeakoulututkintoa. Tällöin ammattikorkeakoulu voi päättää, että hakemiseen tarvittavat kolme työkokemusvuotta saavat olla opistotutkinnon tai ammatillisen korkea-asteen tutkinnon ja ammattikorkeakoulututkinnon suorittamisen väliseltä ajalta. Loput tuolloin kertyneestä työkokemuksesta kartuttaa työkokemuspisteitä, ja sen pitää olla alalta, jolle nyt ollaan hakemassa ja/tai alalta, jolta ammattikorkeakoulututkinto on. Kahden kuukauden työkokemus alalta, jolle ollaan hakemassa ja/tai alalta, jolta korkeakoulututkinto on, tuottaa yhden pisteen. Osa-aikatyö muunnetaan kokoaikaiseksi niin, että 150 tuntia tai 20 täysimittaista työpäivää (vähintään 7 tuntia päivää kohti) vastaa yhtä kuukautta. Työkokemuksen ei tarvitse olla yhtäjaksoista eikä saman työnantajan palveluksessa hankittua. Työkokemukseksi ei lueta työharjoittelua eikä työssä oppimista, jos ne sisältyvät haussa käytettyyn tutkintoon. Varusmiespalvelusta, siviilipalvelusta tai hoitovapaata ei lasketa työkokemukseksi. Työkokemuspisteiden muodostuminen:
|
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
