Ensihoidon koulutusohjelma Lappeenranta
Koulutusohjelman esite
Sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulututkinto Ensihoitaja (AMK), sisältää sairaanhoitaja (AMK) -tutkinnon.
Kesto: Tutkinnon laajuus on 4 vuotta eli 240 opintopistettä, josta harjoittelun osuus on 75 opintopistettä.
Ensihoitaja on akuutin hoitotyön osaaja Ensihoitaja vastaa akuutista hoitotyöstä tilanteissa, joissa potilas on sairastunut äkillisesti tai vammautunut onnettomuudessa. Tilanne voi edellyttää akuutin fyysisen hoitamisen lisäksi potilaan muun elämäntilanteen kartoittamista sekä psyykkisen tai sosiaalisen tuen organisoimista.
Onnettomuustilanteissa ensihoitaja tekee tiivistä yhteistyötä esimerkiksi pelastusviranomaisten, poliisin ja sosiaalihuollon kanssa. Työ edellyttää valmiuksia toimia vaikeissa tilanteissa, hyviä vuorovaikutustaitoja, nopeaa itsenäistä arviointikykyä ja lääketieteelliseen tietoon perustuvaa päätöksentekoa.
Hoitotyön soveltamista ja lääketieteellistä osaamista Vaikka kiireiset hälytystehtävät ovat näkyvin osa ensihoitajan työtä, suurin osa työtehtävistä on potilaiden rauhallista tutkimista, tilanteiden kartoittamista ja arviointia sekä jatkohoidon suunnittelua. Työhön sisältyy myös koulutustehtäviä kouluissa, terveyskeskuksissa tai alueen ensivasteyksiköissä, joita ylläpitävät esimerkiksi vapaapalokunnat.
Ensihoitajan tehtävät edellyttävät merkittävää lääketieteellistä osaamista sekä hoitotyön soveltamistaitoja vaihtelevissa hoito- ja palvelutilanteissa ja ennen kaikkea valmiuksia hoitaa potilasta turvallisesti erilaisissa toimintaympäristöissä. Työtä tehdään noudattaen sosiaali- ja terveysalan eettisiä arvoja.
Opintojen sisältö ja toteutus Ensihoidon ja hoitotyön pääaineopintojen ohella opintoihin kuuluu muun muassa anatomiaa ja fysiologiaa, lääketiedettä, farmakologiaa sekä psykologiaa. Koulutuksessa kehitetään valmiuksia myös fyysisen kunnon ylläpitämiseen, stressinhallintaan ja työssä jaksamiseen.
Ensihoidon koulutusohjelmassa opiskelu on käytännönläheistä. Perustaidot opitaan pätevien opettajien ohjauksessa turvallisissa laboratorio- ja simulaatiotilanteissa. Pitkillä harjoittelujaksoillaan sairaaloissa ja hoitoyksiköissä opiskelijat harjaantuvat hoitamaan äkillisesti sairastuneita tai vammautuneita potilaita.
Ensihoitaja on myös sairaanhoitaja Ensihoitajan koulutus sisältää sairaanhoitajakoulutuksen. Ensihoitaja voi työskennellä ambulanssien lisäksi myös esimerkiksi päivystyspoliklinikoilla, anestesia- ja teho-osastoilla tai toimia vaikkapa sairaanhoitajana kotisairaanhoidossa tai kotisairaalassa. Sairaanhoitajan perinteinen ja tunnustettu koulutus mahdollistaa työskentelyn ympäri maailmaa. Koulutusohjelmalla on oma kansainvälinen verkosto, joten opiskelijavaihtomahdollisuudet ulkomaille ovat hyvät.
Kysy lisää
Koulutuspäällikkö Anne Suikkanen
Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen
puhelin 040 484 2543
|