Fysioterapian koulutusohjelma Lappeenranta
Koulutusohjelman esite
Sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulututkinto Fysioterapeutti (AMK)
Kesto: Tutkinnon laajuus on 3,5 vuotta eli 210 opintopistettä, josta ammattitaitoa edistävä harjoittelu on 46 opintopistettä.
Harjoittelu toteutetaan Lappeenrannan ja lähikuntien alueella. Osan opinnoista voi suorittaa kansainvälisessä vaihdossa.
Analysoivia ja itsenäisesti työskenteleviä fysioterapian ammattilaisia kuntoutusalalle Fysioterapian koulutusohjelmassa koulutetaan tulevaisuuden haasteisiin vastauksia etsivälle kuntoutusalalle analysoivia, itsenäisesti työskenteleviä ammattilaisia. Fysioterapeutti tekee mittauksiin ja arviointeihin perustuvia diagnooseja, parantaa, lievittää ja ehkäisee tuki- ja liikuntaelinsairauksia sekä kannustaa asiakkaitaan terveelliseen liikuntaan.
Työelämän asiantuntijat ovat mukana suunnittelemassa koulutuksen sisältöjä. Tavoitteena on, että valmistuneet fysioterapeutit ovat asiakaslähtöisiä hyvinvoinnin edistäjiä ja osaavat soveltaa oppejaan vaihtuvien tilanteiden mukaisesti.
Työtehtäviä kunnallisissa ja yksityisissä terveyspalveluissa sekä järjestöissä Fysioterapeutti työskentelee esimerkiksi terveyskeskuksissa, sairaaloissa, kuntoutus- ja hoitolaitoksissa, fysioterapia-alan yrityksissä tai terveyden edistämiseen liittyvissä suunnittelu- ja koulutustehtävissä. Työtehtäviä on sekä kunnallisissa että yksityisissä kuntoutuspalveluissa ja järjestöissä. Fysioterapeutti voi perustaa myös oman yrityksen.
Ennaltaehkäisyä ja ergonomiaa Opetuksen tärkeänä painopisteenä on tuki- ja liikuntaelinsairauksien ennaltaehkäisy ja hoito. Opiskelijat harjaantuvat tukemaan eri-ikäisten toimintakykyä ja arjessa selviytymistä monipuolisia fysioterapiamenetelmiä käyttäen. Fysioterapeutti on myös mukana kehittämässä terveys- ja hyvinvointipalveluja sekä ihmisten elinympäristöjä.
Fysioterapeutti vastaa itsenäisesti työnsä suunnittelusta, toteutuksesta, arvioinnista ja kehittämisestä. Hän tekee yhteistyötä esimerkiksi lääkäreiden, sairaanhoitajien, sosionomien, toimintaterapeuttien, psykologien, opettajien ja vanhempien kanssa.
Laboratoriotyöskentelyä Saimaan ammattikorkeakoulun fysioterapian laboratoriossa opiskelijat oppivat tutkimaan asiakkaidensa kuntoa, arvioimaan työkyvyn ongelmia ja suunnittelemaan kuntoutusohjelmia. Laboratoriossa testataan esimerkiksi lihasvoimaa ja tasapainon hallintaa. Kuormitusfysiologian laboratoriossa tarkkaillaan hengitys- ja verenkiertoelimistön toimintakykyä.
Taitojen ja tietojen karttuessa opiskelijat toteuttavat kuntoutusprojekteja erilaisille ryhmille tai suunnittelevat yksilöllisiä kuntoutusohjelmia. Ikäryhmät vaihtelevat lapsista vanhuksiin.
Perusopintoihin sisältyy: - lääketieteellisiä oppiaineita - anatomiaa - fysiologiaa - ammattiin kasvamisen opintoja - biomekaniikkaa eli mittaus- ja laboratoriomenetelmiä - kuormitusfysiologiaa eli hengitys- ja verenkiertoelimistön sekä lihaskunnon mittausmenetelmiä - terveyden edistämisen menetelmiä.
Ammattiopintoihin sisältyy: - fysioterapeuttista tutkimusta ja kliinistä päättelyä - terapiamenetelmiä, kuten hoitoa, harjoittelua ja terveysliikuntaa - soveltavaa liikuntaa eli eri liikuntamuotojen soveltamista erilaisten liikkujien tarpeisiin - fysioterapian soveltamista erilaisille ryhmille ja yksilöille - tutkimus- ja kehitystyötä.
Kysy lisää
Koulutuspäällikkö Sari Liikka
Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen
puhelin 040 528 9505
|