| Vapaasti valittavat opinnot |
|
Tutkintoon kuuluu vapaasti valittavia opintojaksoja, jotka opiskelija voi valita myös muualta kuin omasta koulutusalataan. Muualla suoritettujen Vapaasti valittavien opintojen on oltava vähintään suoritettavan tutkinnon tasoa. Vapaasti valittavan opintojakson suoritus on voitava arvioida ja mitoittaa opintopisteinä. Ammattikorkeakoulun tavoitteisiin liittyvää työskentelyä voidaan myös lukea ammattikorkeakoulututkinnon vapaasti valittaviin opintoihin toimialajohtajan tekemän periaatepäätöksen mukaisesti. Toimialajohtaja tai hänen valtuuttamansa koulutuspäällikkö hyväksyy vapaasti valittavan opintojakson opiskelijan HOPS:iin pääsääntöisesti ennen opintojakson alkamista. Vapaasti valittavat opinnot valitaan yleisesti toisen koulutusohjelman tai suuntautumisvaihtoehdon pakollisista opinnoista. Lisäksi koulutusyksiköt ovat suunnitelleet toteutettaviksi opintojaksoja, jotka eivät kuulu pakollisina tai vaihtoehtoisina mihinkään koulutusohjelmaan. Opintoryhmät kootaan eri koulutusohjelmissa opiskelevista opiskelijoista, jotka ovat kiinnostuneet ko. opintojaksosta. Opintojaksot toteutetaan, mikäli niihin on riittävä määrä opiskelijoita. Vapaasti valittavat kieliopinnot löytyvät SoleOPSista Saimaan ammattikorkeakoulun avoimen ammattikorkeakoulun opetustarjonta Opiskelija voi valita vapaasti valittavia opintoja myös valtakunnalisten avoimen ammattikorkeakoulun tai virtuaaliammattikorkeakoulun opetustarjonnasta. |
