Insinööri rakentaa omaa työpaikkaansa

”Tuttu yritysjohtaja kysyi, että kiinnostaisiko minua tehdä opinnäytetyö konelinjan kasaamisesta uuteen ekovillalevyjä valmistavaan tehtaaseen. Siitä homma lähti kasvamaan, ja pian sain vakituisen työpaikan tehtaan tuotantopäällikkönä. Olen nyt mukana tehtaan rakentamisessa ja teen opinnäytetyöni työn ohessa.

Valmistuttuaan tehdas tekee puukuidusta lämmöneristyslevyjä, joita käytetään rakennusten seinissä ja katoissa. Perinteisesti eristelevyt on tehty kivestä ja lasivillasta. Puukuituinen eristelevy on ympäristöystävällinen, sillä puu on uusiutuva raaka-aine ja eristelevy sitoo puussa olevan hiilen koko elinkaarensa ajan.

Tuotantopäällikkönä huolehdin siitä, että konelinjan kasaamisessa on riittävästi työntekijöitä, aikataulut pitävät sekä tarvittavat työkalut ja tarvikkeet löytyvät. Kun tuotanto alkaa, vastaan materiaalin tuotannosta eli siitä, että tilattu tavara valmistuu ajallaan.

Tämä työ oli suorastaan lottovoitto. Harvoin pääsee itse rakentamaan tulevaa työpaikkaansa. On myös hienoa päästä mukaan tekemään jotain oikeasti uutta ja innovatiivista, sillä Suomessa vastaavaa tuotetta ei ole ennen valmistettu.

Valmistun prosessitekniikan koulutusohjelmasta ja olen suuntautunut metsäteollisuuden prosesseihin. Jossain vaiheessa kävi mielessä, että onkohan minulle tulevaisuudessa töitä. Nyt olen alanvalintaani enemmän kuin tyytyväinen.”

Mikko Patjas, tuotantopäällikkö, insinööri (AMK)

 
 
Saimaan ammattikorkeakoulu Skinnarilankatu 36, 53850 Lappeenranta Vaihde: 02049 66411 Fax: 02049 66505