Kuusi viikkoa, yhteensä 220 tuntia työharjoittelua takana. Monia hyviä ja huonoja hetkiä, opittuja uusia asioita ja näkyjä, jotka jäävät johkin silmän verkkokalvojen nurkkiin pyörimään. Kehitystä tapahtui ja tästä on hyvä edetä kohti syventäviä opintoja. Huomasin, että halu oppia ja motivaatio opiskella ja tulla paremmaksi, kasvoi radikaalisti. Mutta päällimmäisenä tunteena aivan uskomaton fiilis, sillä työharjoittelu ambulanssissa sujui hyvin. Sain hyvät arvostelut ja toivottavasti myös saisin kesätöitä kyseiseltä työnantajalta. Noh, sain ainakin läksiäislahjaksi pyyhkeen, joten jäi sentään jotain käteen. 😛

Huh. Nyt voi taas vetästä henkeä. Ihanaa olla kotona.

Mun harkkapaikassa ensihoitajat ja palomiehet tekivät 24 h työvuoroa rytmillä 1 työvuorokausi & 3 vapaapäivää. Opiskelijat tekivät 14 h vuoroa (8-22). Pääsin työskentelemään upeiden, kokeneiden alan ammattilaisten kanssa, ja heidän opeistaan tulen ammentamaan oman tulevan ensihoitaja-minäni. Työyhteisö otti minut hyvin vastaan, ja uskon että asiaan taisi myös vaikuttaa oma sosiaalisuuteni ja taipumus olla iloinen höpöttelijä.

Vasemmalla minä ja oikealla ensihoitaja Mikko.

Mahtava työyhteisö ja laadukas opiskelijan ohjaaminen mahdollistivat minulle parhaan oppimisympäristön. Harjoittelussa näin ja koin asioita,joita olin lukenut vain kirjasta ja kuullut opettajilta. Keikkaa oli paljon; kiireellisiä ja kiireettömiä.

Joka ikinen minuutti opin jotain uutta ja se on ehkä se, mikä tässä hommassa pitää liekin yllä. Tän harkan ja kokemuksen jälkeen kun multa kysytään, että milloin valmistut; vastaan, että 2018 joulukuussa Saimiasta, mutta ei musta koskaan valmista tule.

Tähän kuvaan tiivistyy aika hyvin mun fiilikset tällä hetkellä.

Kuvista suuri kiitos Markolle ja Mikolle. (Mikko saa myös omat kiitokset mallina toimimisesta, siispä kiitos.)

 

Mirkku