Ennen Osloon tuloani sain kuulla varoituksia norjalaisten antisosiaalisuudesta, ja kuinka vaikeaa paikallisten kanssa kommunikointi – ystävystymisestä puhumattakaan – tulisi olemaan. Väärässä olivat! Tuntuu, etten muuta enää teekään kuin puhu jengin kanssa ja juokse tapahtumissa ja kahvitteluissa. Täällä on todella tiivis opiskelijayhteisö, ja ihmiset ottaa “ulkopuolisia” tosi mielellään mukaan omiin piireihinsä. Täällä pidetään yhteishenkeä ja sosiaalisuutta tosi tärkeänä, jopa opettajat osallistuvat pippaloihin. Systeemi on tehty mahdollisimman helpoksi – koulu tarjoaa pienen budjetin opiskelijoiden käyttöön ihan vain yhteistoiminnan järjestämiseksi, mikä meinaa sitä, että joka kerta on tarjolla ilmaista ruokaa ja juomaa, jee!

 

Oon ollut mukana jo osaston avajaisbrunssilla, opiskelijoiden pulla-ja kahvitiistaissa, fajitas+margaritas-bileissä, oopperaesityksessä ja galleriakierroksella. Viikoittain on tarjolla menoa, ja koko ajan pyritään keksimään uusia juttuja. Mukaanottaminen ulottuu vapaa-ajalta myös pajan puolelle – kaikki on tosi innoissaan kertomassa omista töistään, auttaa mielellään välineiden kanssa ja pyytää myös itse apua. Mulle grafiikan opiskelussa yksi parhaista jutuista on ollut just yhteisöllisyys – koska työtilat on yhteiset, elämä helpottuu jos autetaan toisiamme. Sama henki on vahva myös Suomessa.

Valmistuvat opiskelijat lähtevät pian Lontooseen näyttelyhommiin – pääsin ekana työpäivänä jeesaamaan tän upean 15-metrisen vedoksen kuivattelussa

Mutta tässäkin jutussa on se mutta. Mä en olisi ollut mukana yhdessäkään näistä jutuista, jos en olisi itse tuppautunut mukaan. Jengillä on täällä omat kaveripiirinsä, opintonsa ja rutiininsa, joten on tosi pitkälle mun omalla vastuulla mennä se extra mile ja yrittää tutustua. Mä oon sosiaalinen tyyppi, joten keskustelun aloittaminen ei oo mulle vaikeaa – edes täällä, missä mulla ei ole yhteistä kieltä kenenkään kanssa, ja pakkohan se on myöntää, pohjoismaalaiseen kulttuuriin kuuluu tietty vaikeastilähestyttävyys – mikä on usein tosi jees.

Muistutuksena ihan kaikille – kukaan ei tule koskaan loukkaantumaan siitä, että menet esittäytymään ja kysymään mitä on työn alla/miten menee/mistä ostit kenkäsi tai minkä keskustelunavauksen ikinä valitsetkaan. Varsinkin vaihdossa on tosi tärkeää pysyä itse aktiivisena ja kiinnostuneena, piirit ja meno on jo olemassa, niihin on vain löydettävä tie. Mun tie johti eilen vanhaan sahaamoon, joka toimii nykyään galleriana ja sain samalla buukattua näyttelyajan, treffit Saksaan ja tutustuin taidehistorian opiskelijaan toisesta koulusta. Oon siis tosiaan lähdössä ensi viikolla Documentaan Saksan Kasselissa, siitä lisää ensi kerralla. Menkää ja olkaa rohkeita!

Ps. avajaisviini auttaa, varsinkin pohjoismaissa.

-Maria