Korridoruker eli vapaasti suomennettuna “käytäväviikot”, on parin viikon jakso, jolloin KhiO tarjoaa opiskelijoilleen normaalista osastotarjonnasta poikkeavia, vaihtuvia kurssimahdollisuuksia. Itse valitsin mm. muovinkäsittelyn, tekstiiliveistoksen ja keramiikan seasta Act Drawing-intensiiviviikon, jossa piirrettiin elävää mallia latvialaisen Erasmus-opettajan johdolla. Norjassa ei painoteta tarkkaa anatomista osaamista ja kaunista piirustustaitoa samoin kuin Suomessa, joten monille kurssi oli ensimmäinen kosketus alastoman ihmisen piirtämiseen. Vasta nyt, pitkän tauon jälkeen, huomasin kuinka paljon Saimian tarjoamista venäläiseen perinteeseen pohjaamista piirustuskursseista on ollut hyötyä.

Elina Zunde, piirustuksen professori Latvian taideakatemiasta opasti mm. kuinka paperin voi pohjustaa tuhkalla pohjasävyä varten. Mulle piirtäminen on tosi tärkeä osa omaa taiteellista työskentelyä, se on vähän kuin perusta kaikelle muulle tekemiselle. Siksi musta on vähän outoa kuinka vähän sitä Norjassa harjoitetaan.

Mä olen ollut opinnoissani onnekas, sillä mulla oli jo ammattiopinnoissa mahdollisuus päästä treenaamaan mallipiirustusta Virossa opiskelleen proffan johdolla, sitten jatkaa Saimiassa venäläisittäin sekä iltaisin puolalaisen kuvanveiston proffan opastuksella. (Saimian kuvanveiston osasto järkkää vapaaehtoista mallipiirustusta koko koululle.) Siksipä voinkin väittää, että mä oon oikeastaan aika taitava piirtäjä. Mutta mun taidot ei oo ollut aina hyvät, mä en oo todellakaan ollut luontaisesti osaava. Mulla on takana satoja, ellei tuhansia tunteja harjoittelua, kokeiluja ja varmaan miljoona surkeaa piirustusta. Mutta niin se sitkeys vaan palkitaan ja tuloksia syntyy. Yhä edelleen epäonnistumisia tulee, mutta tosi paljon vähemmän kuin joskus alkuaikoina.

Mun mielestä piirustuksen harjoitteluun kiteytyy aika hyvin tosi tärkeä osa kulttuurialan ammatteja, nimittäin itsenäinen opiskelu ja itsensä haastaminen. Ei oo mitenkään epätavallista, että taideopiskelijat harjoittelevat vapaa-ajallaan, yleensä iltaisin ja viikonloppuisin, kädentaitoja kuten vaikka sitä piirustusta tai vaikkapa graafista suunnittelua. Mä oon aina treenannut mm. vedostamista, materiaalien käyttöä, kirjoittamista jne. varsinaisten kurssien ulkopuolella – ja ihan omasta vapaasta tahdostani. Siksi usein opiskelijoilla on joka päivä pääsy koulun tiloihin. Täällä on sama systeemi kuin Saimialla – jokainen opiskelija saa avainkortin, jolla tiloihin pääsee ma-su 07.00-24.00. Aikamoista luksusta.

Tässä mun parhaat piirustukset tämän viikon ajalta – molemmat tehty noin 60 minuutissa, toisessa painotus valööreissä, toisessa viivankäytössä. Oon aika ylpeä näistä, mutta voisi ne aina olla vähän parempia. Ei muuta kuin lisää treeniä.

 

-Maria