Ihana kevät ja kauheesti kivoja juttuja! Oli kahdet avajaiset, ekana omaan No Man’s Land-näyttelyyn, jossa pääsin vetämään ekaa kertaa ikinä Artist Talkin galleriaa pyörittävälle toimikunnalle. Jännitti, mutta meni hyvin ja paikalle tuli enemmn ihmisiä kuin olisin osannut ikinä odottaakaan.

 

Näyttelyvieraat ja tulppaanit 10/10!

 

Toiset avajaiset meni ryhmänäyttelyn raamissa, Tenthaus-gallerian Spring Depot-näyttelyn osallisena, jossa maahanmuuttajataustaiset lukio-opiskelijat toimivat kuraattoreina. Ideana oli, että nykytaiteesta vain vähän tietävät rakentavat näyttelykokonaisuuden ei-valmiista teoksista, omalla raa’alla ja vapaalla tavallaan. Prosessinomaisesti rakentuva kokonaisuus esitettiin varastohyllyihin opiskelijoiden toimesta installoituna. Mulle henkilökohtaisesti tää oli yksi mun uran parhaita kokemuksia – näin avointa palautetta ja rehellistä kiinnostusta omia töitä kohtaan tulee nykyään niin harvoin – lähdin töiden ripustuspäivästä melkein onnenkyyneleet silmissä, niin hyvä mieli tästä kohtaamisesta jäi. Esillä oli myös kunkin opiskelijan kommentit valitsemansa taiteilijan työstä – mulle nää kommentit oli itse asiassa kiinnostavammat nähdä kuin itse teokset galleriassa.

Avajaisbiletyksen jälkeen, pääsiäisviikolla mulla koitti vihdoin rentoutumisen ja lomailun aika, jee! Oon tahkonnut duunia viimeiset viisi, kuusi viikkoa ilman yhtäkään vapaapäivää, joten parin päivän nollaus ja lepo tuli todella tarpeeseen. Mun sisko tuli käymään Suomesta – ja toi ruisleipää(!!) – joten aika meni turisteillessa. Oli aika jännä huomata, kuinka arkiseksi Oslo on mulle muuttunut kun kaikkea tätä ei enää katso niin ihmeellisenä päivittäin, omalle ympäristölleen sokeutuu yllättävän nopeasti. Maisemien ihastelu ja museokäynnit muistutti taas, miksi rakastuinkaan tähän kaupunkiin, se oli tavallaan paluu alkuun ja samalla hoksasin, kuinka hyvin mulla onkaan asiat täällä ja kuinka onnekas olen, kun saan asua ulkomailla. Ja ottaa Instagram-kelpoisia kuvia krepeistä ja luonnontieteellisestä puutarhasta.

Siskon lähdettyä mun viikon kruunasi sunnuntai Inferno-festivaaleilla. Ostin lipun viime hetkellä, vain pari minuuttia ennen tapahtumajärjestäjien loppuunmyyty-ilmoitusta. Ja että oli sen arvoista! Tää oli mun eka kerta kyseisillä festareilla, ja kyllä black metal-diggarin sydäntä lämmitti viettää koko päivä hyvien keikkojen ja uusien frendien parissa – lähdin siis alunperin yksin, mutta päivän loputtua mulla oli neljä uutta kaveria, ja seuraava keikkareissu on jo sovittu. Näin se elämä menee, Carpathian Forestin tahtiin.

 

Maria