Lukukauden viimeisiä viedään – enää muutama viikko jäljellä, ennen kuin työpajat sulkeutuvat ja tulee taas muutoksen aika. Kesän myötä ajankohtaiseksi tulee alkaa miettiä, mihin suuntaan haluan elämääni kasvattaa. Mulla on jo pitkään ollut olo, että paluu Suomeen ei ole  ainakaan vielä ajankohtaista. Ajatus saa aikaan ahdistusta – mulla on vielä niin paljon tehtävää täällä, etten ole todellakaan valmis lähtemään. Siksi ainakin kesä menee täällä töissä, syksystä eteenpäin mulla on kaikki vielä auki. Yhä edelleen herään päivittäin, tajuan missä olen ja oon vaan niin täydellisen onnellinen. Ainoa huono puoli ulkomaille lähdössä on se, etten tehnyt tätä aiemmin – mä en pysty edes sanoin kuvaamaan, kuinka uskomattoman avartava ja kasvattava jakso tää on ollut, sekä toivottavasti on tulevaisuudessa edelleen.

Lähtekää heti, jos ja kun mahdollisuus tulee!

Oon puhunut potentiaalisista vaihtoehdoista pääni pyörälle kavereiden kanssa, ja keskitynnyt lähinnä teknisten taitojen hiomiseen – syväpainoon keskittyminen ja ammattivedostajan hommat tuntuu vetoavan muhun ajatuksena kokoajan enemmän ja enemmän. Tulevaisuuden tavoitteet alkavat pikkuhiljaa kirkastua, vaikka koitankin keskittyä nykyhetkeen ja olla miettimättä asioita liikaa. Tuntuu, että ylenpalttinen suunnittelu helposti estää tässä hetkessä olevien mahisten ohittamisen ihan vaan siksi, ettei niitä huomaa – keskittymisvaikeuksista huolimatta pyrin tekemään päätökseni realistisen tilanteen, enkä mahdollisten potentiaalien mukaan.

Kevään myötä Oslo on herännyt jälleen henkiin. Lakaistuille kaduille on yhtäkkiä ilmestynyt ihmisiä nauttimaan auringosta, ja ekat puistohengailutkin oon kerinnyt jo viettämään. Illat eivät enää kulu ainoastaan koulussa, kun kaupungin meno on taas alkanut vetää puoleensa. Oon tosin nähnyt niin monet bändit ja performanssit viime aikoina, että kokemukset alkavat pikku hiljaa sekoittua toisiinsa, eikä niiden konteksteja osaa enää erottaa vaan kaikki sekoittuu yhdeksi energiamassaksi. Se kuuluisa lepo, jälleen kerran!

Maailma on kyllä huikea, juttuja ja mahiksia on niin paljon ettei melkein kykene reagoimaan. Tästä on suunta vain eteenpäin – sen tarkemmasta ei tietoa.

-Maria