Norja

Juhlia!

Ihana kevät ja kauheesti kivoja juttuja! Oli kahdet avajaiset, ekana omaan No Man's Land-näyttelyyn, jossa pääsin vetämään ekaa kertaa ikinä Artist Talkin galleriaa pyörittävälle toimikunnalle. Jännitti, mutta meni hyvin ja paikalle tuli...


Keikkaa pukkaa

No nyt on likalla hommia! Tätä näpytellessäni mulla on samaan aikaan auki Jaettu Google docs-tiedosto, johon minä ja viisi muuta rakennetaan ryhmänäyttelyhakemusta Online-portfolio, jonka tietoja-osiota päivitän Norjankielinen Artist Statement...


Välitila

Oon nyt elänyt ja opiskellut Oslossa kuusi ja puoli kuukautta, paljon on tapahtunut ja paljon on vielä tapahtumatta. Hetki sitten juhlittiin osastobileissä, "kaikkea ajankohtaista hyvää ennen kuin hommat käy liian totisiksi". Nauroin toisen...


Inspiraatiota metsästämässä

Oon viime viikkoina keskittynyt opinnoissani kuvataiteilijan ammatin akateemisimpiin puoliin - kirjoittamiseen, kontekstualisointiin, lukemiseen ja referenssien tutkimiseen. Tän pohjalta voisinkin vähän kertoa, miten omalla kohdalla projektien aiheet...


Research week

Juuri nyt KHiO:ssa on meneillään taiteelliseen tutkimukseen keskittynyt Research week. Kokonaisuudessaan neljä päivää kestävä luentojen, workshoppien, näyttelyiden, kirjanjulkaisujen ja keskustelujen muodostama tapahtuma toimii alustana...


Ammattina kuvataiteilija

Oon nyt siirtynyt maisteriopiskelijoiden joukkoon. Kuumottavaa olla tosi paljon kovempitasoisessa seurassa, näin itse kanditason opiskelijana. Uusi työpöytä ja tänään lusittu lukukauden välikritiikki ovat herättäneet paljon pohdintaa omasta...


Evakko, työturvallisuus ja Munch

Taidegrafiikka on usein tunnettu lajina melkoisena kemiana - liuottimet, rasvat ja hapot, sekä niiden ominaisuudet ja oikeaoppinen käyttö kuuluvat olennaisesti ammattiin. Myrkyttyömämpien tekniikoiden ohessa käytetään yhä paljon kemikaaleja,...


Hotweek

Oon vihdoin löytänyt itselleni hyvän rytmin ja rutiinit elää ja työskennellä. Sen taki vanha tuttu kiire ja tekemisten priorisointi on palannut. Täällä on niin paljon mahdollisuuksia ja aktiviteetteja, että päivät venyvät yli 12 tunnin...


Ystävystymisen 101

Ennen Osloon tuloani sain kuulla varoituksia norjalaisten antisosiaalisuudesta, ja kuinka vaikeaa paikallisten kanssa kommunikointi - ystävystymisestä puhumattakaan - tulisi olemaan. Väärässä olivat! Tuntuu, etten muuta enää teekään kuin puhu...