Liiketalous /Hotelli- ja ravintola-alalle          

Sosiaali- ja terveysalalle

Taide- ja teknologia-alalle

Toimialajohtaja työskentelee oman yksikkönsä tulosvastuullisena johtajana ja vastaa yksikölleen asetetuista toiminnallisista ja taloudellisista tavoitteista. Tulosyksikköön kuuluu kullakin kolmella toimialalla koulutus sekä tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminta. Toimialajohtaja on ammattikorkeakoulun johtoryhmän jäsen ja valittavan toimialajohtajan tehtävässä keskeistä on myös sitoutuminen koko ammattikorkeakoulun strategian ja sen tavoitteiden toteuttamiseen.

Toimialajohtajalta edellytetään johtamiskokemusta vaativista esimiestehtävistä ja näyttöä niissä onnistumisesta. Toimialajohtajalla tulee myös olla soveltuvaa työkokemusta työelämän palveluksesta ja toimivia yhteistyöverkostoja työelämään. Arvostamme kokemusta korkeakoulutoiminnasta, innovatiivista työotetta sekä ennen kaikkea yhteistyökykyä.

Toimialajohtajalta edellytetään ylempää korkeakoulututkintoa johtamansa tulosyksikön alalta. Tohtorin tai lisensiaatin tutkinto katsotaan hakijalle eduksi. Edellytämme hakijoilta myös englannin kielen taitoa, muu kielitaito katsotaan eduksi.

Työsuhteet ovat toistaiseksi voimassa olevia.

Hakemukset palkkatoiveineen osoitetaan Saimaan ammattikorkeakoulu Oy:n hallitukselle. Hakemukset toimitettava 10.5.2017 klo 15.00 mennessä osoitteeseen Saimaan ammattikorkeakoulu Oy, Kirjaamo, Skinnarilankatu 36, 53850 Lappeenranta tai sähköisesti Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.. Kuoreen on merkittävä ”toimialajohtaja”.

Lisätietoja antaa toimitusjohtaja/rehtori Anneli Pirttilä, 040 766 4807, Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen..

Saimaan ammattikorkeakoulu on noin 3000 opiskelijan ja 300 työntekijän osakeyhtiömuotoinen ammattikorkeakoulu, jonka vuosittainen liikevaihto on noin 20 miljoonaa euroa. Ammattikorkeakoulu toimii Lappeenrannassa ja Imatralla.