Joulukuun valmistujaisjuhlaa vietettiin Saimaan ammattikorkeakoulun kampuksilla perjantaina 18.12. Joulukuussa Saimiasta valmistui lähes 160 ammattilaista.

Skinnarilan kampuksella valmistujaisjuhlaa siivitti kaunis musiikki. Rehtori Anneli Pirttilä muistutti juhlapuheessaan, että nykyisessä maailmantilanteessa suvaitsevaisuutta tarvitaan enemmän kuin koskaan aikaisemmin.

Valmistumisensa jälkeen Suomeen jäävät kansainväliset opiskelijat kansainvälistävät suomalaisia työmarkkinoita.

”Tulette erilaisista kulttuureista ja opetatte meille paljon. Opetatte, että maailma on erilainen eri puolilla maailma ja että jokaisen maan kulttuureja ja tapoja tulee kunnioittaa. Kansainvälisessä maailmassa meidän kaikkien pitää pystyä avautumaan maailmalle ja muuttaa ja laajentaa käsitystämme eri kulttuureista.  Olette arvokkaita toimijoita tässä prosessissa”, Pirttilä sanoi.

Opiskelijoiden puheenvuoron käytti insinööriksi valmistunut Mikko Valtonen. Valtonen kiitti puheessaan Skinnarilan kampuksen tarjoamia mahdollisuuksia.

”Skinnarilan henki on sellaista, mitä ei voi kertoa tai selittää. Se pitää kokea.”

Valtonen huomautti, että Saimaan ammattikorkeakoulu on hyvä koulu monellakin mittarilla mitattuna.

”Itse pidän yhtenä tärkeimmistä asioista tätä yhteisöä ja yhteisöllisyyttä. Uskon, että se on pienen korkeakoulun hyöty ja etu opiskelijoille.. Täällä on myös monella tavoin kuljettu korkeakoulujen kehityksen etujoukoissa. On tehty isoja kampusratkaisuja, tehdään koko ajan tiivistä yhteistyötä yliopiston kanssa ja on selvitty varsin hyvin maan hallitusten isoista koulutusleikkauksista.”

Onnea kaikille valmistuneille! Joulukuussa valmistuneiden nimilista löytyy täältä: http://www.saimia.fi/fi-FI/ajankohtaista/tiedotteet/543-valmistuneet-joulukuu-2015

valmistujaisjuhla joulukuu 2015 03

valmistujaisjuhla joulukuu 2015 04