Kuinka taiteilija elättäisi itsensä taiteella nykyistä paremmin? Millaisia uusia ansaintakeinoja taiteilijoilla voisi olla? Kuinka taidetta voitaisiin tuoda lähemmäksi ihmistä?

Esimerkiksi taidepäivällä – ravintolapäivän tyyliin taiteilijat voisivat myydä omaa taidettaan missä vain, ja samalla taiteen kuluttajat voisivat kierrättää omistamiaan teoksiaan.

Taidepäivä on yksi ensimmäisistä ideoista, joita Taiteilijan ansaintamallit, roolit ja toimeentulo (TaideART) –projektissa on heitelty. Se on esimerkki siitä, mitä hankkeen aikana toivotaan löydettävän: uusia, konkreettisia tapoja tuoda taidetta ihmisten lähelle. Samalla kehitetään uusia ansaintamalleja yhdessä yritysten ja taiteilijoiden kanssa.

”Hanke on poikkeuksellinen, sillä siinä ovat mukana kaikki taideopetusta antavat ammattikorkeakoulut Suomessa. Tarkoitus on, että saavutetut tulokset jaetaan kaikkien toimijoiden kanssa ja jatkossa kaikki voivat hyötyä niistä”, hankeasiantuntija Eija Mustonen sanoo.

Saimaan ammattikorkeakoulun lisäksi mukana ovat Lapin, Satakunnan, ja Tampereen ammattikorkeakoulut, Yrkeshögskolan Novia sekä Turun ammattikorkeakoulu, joka hallinnoi hanketta.

Etelä-Karjalassa mukana on myös Kaakon taide Oy sekä Etelä-Karjalan Osuuskauppa Eekoo, Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri Eksote sekä Imatran kaupunki.

”Saimaan ammattikorkeakoulun tavoitteena on kehittää uusia malleja, joiden avulla taiteilijat voivat jatkossa työskennellä yhteistyössä yritysten kanssa”, liiketalouden opettaja Marianne Viinikainen toteaa.

Yhteistyötahot esittäytyivät hankkeen infotilaisuudessa 21.1. Yhteistä kumppaneille on vahva tahtotila tehdä yhteistyötä ja tuoda taidetta näkyväksi.

”Imatra haluaa olla aktiivisesti mukana aluesuunnittelun, rakentamisen ja ympäristötaiteen hankkeissa”, Imatran kaupunkikehitysjohtaja Topiantti Äikäs kertoo.

Käytännössä ympäristötaiteen tukeminen tarkoittaa Imatralla esimerkiksi kiertoliittymätaiteen kehittämistä. Suunnitelmissa on myös muun muassa ympäristötaidealue Vuoksen varrelle.

Myös Eksote tukee taidetta. Niin Imatran kaupungilla kuin Eksotellakin on tehty päätös prosenttitaiteesta.

Etelä-Karjalan Eekoo on avoin taiteilijoiden ajatuksille.

”Esimerkiksi Viipurinportin ABC-asema voisi olla yksi kohde, jossa taiteelle voisi olla kysyntää”, Eekoon asiakkuus- ja hallintopäällikkö Antti Heinonen toteaa.

Tarkkaan ei kuitenkaan ole vielä määritelty, millaista taidetta hankkeen aikana tehdään. Mukaan palkataan taiteilijoita ja sen jälkeen ideat konkretisoituvat ja uusien toimintamallien kehittäminen käynnistyy.

Taiteilijoiden hakuaika päättyy 29.2. Hakemuksessa taiteilijoiden toivotaan keskittyvän erityisesti ideaan. Vapaamuotoiset hakemukset voi lähettää sähköpostitse: Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.. Tavoitteena on, että ensimmäinen pilotti saataisiin käynnistettyä jo tämän kevään aikana.

TaideART –hankkeen rahoittaja on Hämeen ELY-keskus  ja se rahoitetaan OKM:n valtakunnallisesta ESR-rahoituksesta.


Lisätietoja: 

Projektiasiantuntija Eija Mustonen, 040 7633690, Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

Projektiasiantuntija Marianne Viinikainen, 040 4867852, Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.