Lahden ja Saimaan ammattikorkeakoulujen yhteinen hanke RESELL on saanut myönteisen rahoituspäätöksen Business Finlandin TUTLI-rahoitusohjelmasta. Rahoitus on tarkoitettu tutkimusorganisaatioiden tutkimusryhmille ja tutkijoille, joilla on halu rakentaa tutkimuksestaan uutta liiketoimintaa ja kaupallistaa tutkimuksesta syntyvät ideat.

RESELL-projekti valmisteltiin osana Lappeenrannan teknillisen yliopiston (Lappeenranta University of Technology, LUT) ja Lahden ammattikorkeakoulun innovaatioprosessia. Nyt saatu TUTLI-rahoitus on LAMKille ensimmäinen. Saimaan ammattikorkeakoulun aiempi kokemus monista TUTLI-hankkeista ja LUT-korkeakoulujen myötä syntynyt mahdollisuus yhteistyöhön tekivät Saimaan ammattikorkeakoulusta luonnollisen valinnan yhteistyökumppaniksi.

”LUT-korkeakoulut yhdistävät yliopiston ja kahden ammattikorkeakoulun osaamisen uudella tavalla. Niin mahdollistetaan aikaisempaa monialaisempi ja monipuolisempi tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotyö”, sanoo Saimaan AMK:n taide- ja teknologia-alan toimialajohtaja Kirsi Viskari.

”Yhteistyö on lähtenyt erinomaisesti käyntiin ja RESELL-hanke luo varmasti uusia yhteistyömahdollisuuksia myös muissa hankkeissa. Tietääksemme kahden ammattikorkeakoulun keskenään toteuttamat hankkeet eivät ole aiemmin saaneet TUTLI-rahaa”, lisää RESELL-hankkeen projektipäällikkö Kimmo Heponiemi LAMKista.

Myös LAMKin tekniikan alan yksikön johtaja Silja Kostia on tyytyväinen yhteistyöhön: ”LAMKin ja Saimaan AMK:n yhteistyö RESELL-hankkeessa tuo hienosti esiin ammattikorkeakoulujen osaamista käytäntölähtöisten innovaatioiden edistäjänä. Hanke tukee myös LUT-korkeakoulujen tavoitteita. Tämä projekti ei olisi toteutunut ilman konsernin sujuvaa yhteistyötä: LUT:n innovaatioprosessia ja Saimaan AMK:n kokemusta TUTLI-hankkeista.”

Nyt käynnistyvässä RESELL-hankkeessa kehitetään digitaalista palvelua, jonka avulla voidaan tehostaa sähkö- ja elektroniikkaromun kierrättämistä. Jo aiemmin alkanutta yhteistyötä jatketaan Päijät-Hämeen yritysten, opiskelijoiden sekä LAMKin ja Saimaan ammattikorkeakoulujen asiantuntijoiden kanssa. LAMK vastaa mobiilipalvelun käyttäjälle näkyvästä sisällöstä ja Saimaan AMK vie eteenpäin muun muassa yrittäjyysosaamista.

”Nyt LAMKin aiemman tutkimuksen tulokset ja Saimaan AMK:n kaupallistamisen osaaminen saadaan yhdistettyä jouhevasti. Yhdessä olemme enemmän. Kahden ammattikorkeakoulun voimin ja TUTLI-rahoituksella saamme tutkittua uuden, kiertotalouteen vahvasti liittyvän toiminnan kaupallistamisen mahdollisuuksia”, Kirsi Viskari kiteyttää.

RESELL-hankkeella on tiivis aikataulu, sillä projekti kestää vain reilun vuoden. Hankkeen projektipäällikkö Kimmo Heponiemi kertoo, että idea uudenlaiseen kierrätysalan mobiilipalveluun muodostui LAMKin Kiertotalousväylä II -kehittämisprojektissa: ”Idean pohjalta haettiin Päijät-Hämeen liitolta AIKO-rahoitusta mobiilipalvelualustan kehittämistä varten Kierrätys APPI-hankkeeseen. Myönteisen rahoituspäätöksen jälkeen mobiilipalvelua on kehitetty syksystä 2017 lähtien LAMKin tieto- ja viestintätekniikan projektikursseilla. Nyt käynnistyvän RESELL-hankkeen tavoitteena on valmistella mobiilipalvelun kaupallistamista ensisijaisesti Euroopan markkinoille.”

LUT, LAMK ja Saimaan AMK muodostavat LUT-korkeakoulut, josta rakennetaan kansainvälisesti laadukas, kokeileva ja energinen korkeakoulukeskittymä. LUT tekee akateemista tutkimusta ja antaa tieteelliseen tutkimukseen perustuvaa ylintä koulutusta. LAMK ja Saimaa antavat työelämälähtöistä koulutusta sekä tekevät soveltavaa tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoimintaa sekä taiteellista toimintaa.


Lisätietoja:

Kimmo Heponiemi, projektipäällikkö, Lahden ammattikorkeakoulu

p. 044 708 1859

Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

Pin It