Veistoksia, grafiikkaa, maalauksia, digitaidetta, performanssia, yhteisötaidetta; Saimaan ammattikorkeakoulun opinnäytetyönäyttelyn avajaisissa sai kattavan kuvan nykytaiteen monipuolisuudesta. Näyttelyn vierailijan vetää sanattomaksi myös tuoreiden taiteilijoiden kädenjälki sekä mielikuvituksen rajattomuus.

Outi Latvala
Outi Latvala sai inspiraation opinnäytetyöhönsä ”Välitän” luettuaan hieman yli sata kirpputorilta löytämäänsä kirjettä.

Outi Latvala kävi opintojensa aikana vaihdossa Slovakiassa, missä hän verkostoitui paikallisten taiteilijoiden kanssa.

– Olen ollut yhteydessä Slovakialaisiin ystäviini ja aiomme pitää yhteisnäyttelyn pian. Minusta on hienoa, että Saimaan ammattikorkeakoulussa on näin hyvät mahdollisuudet lähteä vaihtoon. Latvala kertoo.

Hanna-Kaisa Huhtamäki
Hanna-Kaisa Huhtamäen ”The Odhers” havahduttaa näyttelyssä kävijän astumaan lähemmäs kohti teosta. Laatikoiden oudot oliot saavat katsojan hymyilemään.

– Olin jo pitkään haaveillut keräilylelusarjan teosta. Syksyllä lähdin kehittämään ideaa ja pitkän työstön jälkeen se on nyt tässä! Huhtamäki nauraa.

Opinnäytetyön teko vaati Huhtamäeltä myös ompelemisen opettelua. Olioiden laatikot on tehty serigrafialla ja niiden sisäpuolelta löytyy prosessin aikana syntyneitä luonnoksia.

Jaakko Lahti
Jaakko Lahti käytti teoksessaan ”Kylpijä” puuta ja kipsiä. Lopuksi teos sai ympärilleen suihkuseinälevyt.

– Inspiraation lähteenäni oli ihmiskeho, peseytyminen ja siihen liittyvä tuntoaistimus. Itse kylpeminen aiheena taas kytkeytyy hyvin vahvasti taidehistoriaan. Toin aiheen nykypäivään omalla päivitetyllä versiollani. Lahjakas kuvanveistäjä kuvailee.

Valmistuneet

Kevään viimeisessä opinnäytetöiden näyttelyssä saivat ruusunsa yhteensä 17 taiteilijaa: Anna-Riitta Koivisto, Anna-Maria Kaustola, Kalle Pakkanen, Mari Liimatainen, Jaana Pietilä, Nina Mattila, Ines Knaster, Ismo Kettunen, Paula Humberg, Outi Latvala, Salla Närhi, Juho Hämäläinen, Heidi Veijalainen, Jaakko Lahti, Eeva Rantametsä, Seppo Alanissi ja Hanna-Kaisa Huhtamäki.

Näyttely on avoinna 24.5.2014 saakka Imatran taidemuseolla.

Pin It