Teksti ja kuvat: Jonna Mielonen-Jumisko

Teemu Heikkinen pitelee antiikkista nihonto-miekkaa varovaisesti käsissään. Samu Summanen tarttuu työntömittaan ja katsoo lukemaa: terän leveys on 5,5 millimetriä.

Käynnissä on miekan terän mallintaminen. Projekti on osa ylempää kuvataiteen amk-tutkintoa suorittavan Heikkisen opinnäytetyötä.

”Mallinnamme terän ja tulostamme siitä sen jälkeen 3D-muotin. Muotin avulla teemme uuden, läpinäkyvän terän, jota käytän opparissani”, Heikkinen kertoo.

Mallintamisesta ja 3D-tekniikasta huolehtivat insinööriksi opiskelevat Summanen ja Tuomo Kotro. Projekti on osa Taide ja teknologia –opintokokonaisuutta. Tavoitteena on, että kuvataiteen ja tekniikan opiskelijat toteuttavat kurssin aikana yhteisen projektin, jossa hyödynnetään molempien alojen osaamista.

”Kurssi on ollut hyvä kokonaisuus,” Summanen sanoo.

”On joutunut ajattelemaan laatikon ulkopuolelta, mikä on ollut virkistävää.”

Yhteisten projektin lisäksi insinöörit ja kuvataiteilijat ottavat oppia toisiltaan muutenkin. Kurssiin alussa kaikki tutustuivat yhdessä 3D- ja lasertekniikkoihin. Kuvataiteilijat puolestaan opettavat insinööreille piirustusta.

”Se on ollut mielenkiintoista”, insinööriksi opiskeleva Tuukka Heimola nauraa.

Kaikki hyötyvät.

 

Pin It