Teksti: Jonna Mielonen-Jumisko | Kuva: Heidi Virkkunen

Saimaan ammattikorkeakoulusta valmistuvat fysioterapeutit Heidi Virkkunen (kuvassa vasemmalla) ja Asta Rahkonen on palkittu Suomen Ergonomiayhdistyksen opiskelijapalkinnolla.

Virkkunen ja Rahkonen saavat yhdistykseltä stipendin. Lisäksi he pääsevät esittelemään opinnäytetyötään NES2017-kongressiin Ruotsin Lundiin.

Kaksikko on iloisesti yllättynyt tunnustuksesta.

”Käytimme opinnäytetyön tekemiseen reilusti aikaa, sillä halusimme onnistua siinä mahdollisimman hyvin. Tieto voitosta oli kuitenkin lopulta yllätys, sillä palkintoa oli oikeutettu hakemaan mikä tahansa ergonomian alaan liittyvä yliopisto- tai ammattikorkeakoulutasoinen perustutkinto tai muu opinnäytetyö”, Virkkunen iloitsee.

Virkkunen ja Rahkonen selvittivät opinnäytetyössään apuvälineenä käytettävän suulakkeen hyötyä suurtehoimuroinnin ergonomiassa. Suurtehoimurointia käytetään esimerkiksi soran, betonimurskan ja eristeiden siivoamiseen ja siirtämiseen rakennustyömailla.

”Mittasimme liikeanalyysilaitteella sekä kyselylomakkeella suurtehoimurointiin kehitettyä sulaketta ja sen mahdollista hyötyä imuroinnissa”, Rahkonen kertoo.

Ehdotus opinnäytetyön aiheeksi tuli yritysmaailmasta.

”Lassila & Tikanoja ehdotti aihetta, sillä he ovat todenneet, että suurtehoimurointi aiheuttaa työntekijöille runsaasti tuki- ja liikuntaelimistön vaivoja. Yritys olki tutkinut ergonomiaa jo aikaisemmin, mutta liikeanalyysilaitteella asiaa ei ollut tutkittu”, sanoo Virkkunen.

Pin It