Teksti: Jonna Mielonen-Jumisko | Kuvat: Lena Fuchs ja Luis-Fernando Peralta

Etelä-Karjalan pyöräilyreitin ja niihin liittyvä matkailuliiketoiminta pääsivät elokuussa tiukkaan syyniin. Kolme Saimaan ammattikorkeakoulussa vaihto-opiskelijana olevaa opiskelijaa testaavat reittejä ja arvioivat, kuinka hyvin ne toimivat matkailupalveluna.

Reitit ovat keväällä perustetun yrityksen BestGuest Finlandin tarjoamia palveluja. Ideana on, että turistit tutustuvat maakunnan nähtävyyksiin ja aktiviteetteihin pyöräillen.

Vaihto-opiskelija Luis-Fernando Peralta testasi kuuden päivän ajan Rautaesirippu-reittiään. Reitti vei Lappeenrannan satamasta Parikkalaan.

”On todella rentouttavaa, kun matkailijan ei tarvitse esimerkiksi kantaa mukanaan kaikkia tavaroitaan. Riittää, että mukana on päivän aikana tarvittavat tavarat ja joku, johon ottaa yhteyttä, jos ongelmia tulee vastaan.”

Saksalaiset Lena Fuchs ja Carolin Seeger testasivat rauhallista maalaisreittiä, joka liikutti matkaajia pääosin Etelä-Karjalan pohjoisosissa. Pääasiassa he yöpyivät aittamajoituksessa Jaanan Pihassa. Yhden yön he viettivät Papinniemen leirintäalueella.

”Matkalla leirintäalueelle poikkesimme lintutornissa, joka oli matkan varrella. Maisemat sieltä olivat todella upeita. Leirintäalueella rentouduimme, kävimme saunassa ja söimme burgereita”, Fuchs kertoo.

Suomi ja Etelä-Karjala tekivät opiskelijoihin vaikutuksen.

”Suomi on uskomaton. Maa tarjoaa niin paljon erilaisia mahdollisuuksia tutustua luontoon. Järvet ja metsät ovat upeita. Eteläkarjalaiset ihmiset ovat ystävällisiä ja avasivat meille kotinsa. Tämä oli ensimmäinen kertani Suomessa mutta ei todellakaan viimeinen. Tulen aivan varmasti takaisin”, Lena sanoo.

Matkan aikana opiskelijoiden tehtävänä oli päivittää kokemuksiaan sosiaaliseen mediaan. Kuvia ja tunnelmia löytyy Instagramista ja Facebookista tunnisteella #cyclingsaimaa.

Some-päivitysten lisäksi opiskelijat arvioivat reittinsä ja matkan liikeidean toimivuuden. Liikeidea toimii, opiskelijat vakuuttavat.

“Suosittelisin tämän tyyppistä lomaa ihmisille, jotka haluavat aktiiviloman. Konsepti sopii myös heille, jotka haluavat tutustua paikallisiin ihmisiin ja suomalaiseen kulttuuriin”, Lena arvioi.

Myös Luis-Fernando on vakuuttunut matkailun suomista mahdollisuuksia Etelä-Karjalalle.

”Yleisesti ottaen sanoisin, että on erityisen tärkeää, että pienet matkailuyrittäjät työskentelisivät yhteistyössä. Hyvin toimivan verkoston avulla Etelä-Karjalaan voidaan houkutella matkailijoita ulkomailta.

Pyöräreittien testaus toteutettiin Saimaan ammattikorkeakoulun Dive-hankkeen osana. Hankkeen tavoitteena on hyödyntää kansainvälisiä opiskelijoita Saimaan alueen yritysten testauksissa niin, että palveluihin sisältyvät puutteet saadaan korjattua ennen kuin oikeat asiakkaat joutuvat ne kokemaan.

Pin It