Saimaan ammattikorkeakoulun ja Lappeenrannan teknillisen yliopiston (LUT) yhteiselle keksinnölle on myönnetty patentti Yhdysvalloissa. Patentti on Saimaan ammattikorkeakoulun ensimmäinen.

Keksintö on uudenlainen roottoriakseli, jota voidaan käyttää esimerkiksi koneiden päästöjen pienentämiseen käytettävissä sähkömoottoreissa.

Akseliin on asennettu sylinterimäinen kestomagneetti. Sylinteri on kiinnitetty kahden ei-magneettisen akselinpuolikkaan väliin uudenlaisella kierreliitostekniikalla.

Saimaan ammattikorkeakoulussa kehitystyötä on tehnyt laboratoriomekaanikko Timo Pukki.

”Tämä on ollut ryhmätyötä. Kehitystyö alkoi vuosia sitten opiskelijaprojektina, ja siitä työtä on jatkettu pitkäjänteisesti”, Pukki kertoo.

Keksintöilmoitus tehtiin viisi vuotta sitten, syksyllä 2012. USA:n patentti- ja tavaramerkkiviraston päätös patentin myöntämisestä saapui nyt.

Keksintöä on kehitetty yhteistyössä LUT:n kanssa.

”Tämä taitaa olla yksi ensimmäisistä yhteisistä projekteistamme. Konkreettinen esimerkki siitä, mitä hyötyä yhteistyöstä parhaimmillaan on”, Pukki sanoo.

Pin It