Hotelli- ja ravintola-alan esimieskoulutus muutti Imatralta Lappeenrantaan

Kategoria: Taide ja teknologia Kirjoittaja:

Pinnalla | Hotelli- ja ravintola-alan esimieskoulutusta järjestettiin Imatralla miltei 30 vuoden ajan. Syksyllä 2019 koulutus muutti Lappeenrantaan. Lehtori Ilkka Lehtola vetää artikkelissaan yhteen koulutuksen historian ja katsoo myös tulevaan.

Saimaan ammattikorkeakoulun Linnalan kampuksen viimeinen päättötilaisuus. Kuva: Lari-Pekka Ruotsi

Imatran talousalue sai vuonna 1990 kaipaamansa uuden, opistotasoista koulutusta antavan hotelli- ja ravintolaoppilaitoksen, Vuoksenlaakson hotelli- ja ravintolaoppilaitoksen. Yksi maan vanhimmista ja vahvimmista matkailupaikkakunnista loi toiveikkaasti katseensa tulevaisuuteen. Alueen matkailuelinkeino teki investointeja ja Imatran raja-asemaa raotettiin kansainväliselle matkailulle.

Opetus aloitettiin Imatran ammattioppilaitoksen tiloissa sekä Mansikkalan virastotalossa. Yksi luokkahuone, baariopin luokka, rehtori ja kaksi opettajaa.  Oppilaitos ja ala osoittivat suosionsa ja tilat Mansikkalassa kävivät ahtaaksi. Uusiksi tiloiksi ehdotettiin entistä hotelli Vuoksenhovia, Tainionkosken työväentaloa tai uudisrakennusta.

Vuonna 1992 Imatran kaupunki luopui uudisrakennuksesta ja tilat löydettiin Imatran Valtionhotellista. Ratkaisu oli erinomainen – päästiinhän nyt työskentelemään kaupungin keskustaan lähelle liike-elämää ja alan yrityksiä. Luotiin vahva yhteys koulutuksen ja työelämän välillä.

Ensimmäiset vakinaiset ammattikorkeakoulut aloittivat toimintansa vuonna 1996 ja Etelä-Karjalakin sai oman ammattikorkeakoulunsa, Etelä-Karjalan ammattikorkeakoulun. Hotelli-, ravintola- ja matkailualan koulutuksen nimikkeeksi tuli restonomikoulutus.

Englanninkielisen opetus houkutteli 2000-luvun alussa venäläisiä, eurooppalaisia ja suomalaisia opiskelijoita. Kansainvälinen toiminta laajentui ja opiskelijat edistivät hotelli- ja ravintola-alan kansainvälistymistä. Oppilaitos valmensi Venäjältä saapuvan matkailun kasvuun.

Vuonna 2009 nimi vaihtui Saimaan ammattikorkeakouluksi. Osaaminen ja opiskelijat näkyivät Imatralla erilaisissa tapahtumissa kaupungin keskustassa sekä pop up -ruokatapahtumissa Linnalan Kampuksella. Vuosien mittaan maisteltiin kotimaisia ja kansainvälisiä herkkuja, kohdattiin kansainvälisiä opiskelijoita ja uusi ilmiöitä.

Lappeenrannan-Lahden teknillinen yliopisto LUT, Saimaan ammattikorkeakoulu ja Lahden ammattikorkeakoulu muodostivat kolmen korkeakoulun konsernin 2017.  Saimaan ammattikorkeakoulun restonomikoulutus siirtyi Lappeenrantaan syksyllä 2019. Saimaan ja Lahden ammattikorkeakoulut yhdistyvät vuoden 2020 alusta LAB-ammattikorkeakouluksi.

Tiivis yhteistyö ja hyvät suhteet hotelli- ja ravintola-alan yrityksiin ja alan muihin toimijoihin Imatran seudulla säilyvät.

Ilkka Lehtola
Lehtori
Saimaan ammattikorkeakoulu

Lue myös: Kuvataide siirtyi Lappeenrannan kampukselle

Uusimmat kategoriassa Taide ja teknologia

Siirry Ylös