Kumppanuusmalli tukee yksityisten terveyspalvelujen tuottamista

Kategoria: Terveys ja hyvinvointi Kirjoittaja:

Etelä-Karjalan alueella toteutettu Hyvinvointikumppanuus-hanke on parantanut pienten yritysten toimintamahdollisuuksia kotiin toimitettavien sosiaali-, terveys- ja hyvinvointipalvelujen tuottamisessa.

Väestön ikääntymisen ja laitoshoidon purkamisen seurauksena kotiin toimitettavien palvelujen tarve kasvaa ja monimuotoistuu erityisesti ikääntyneiden osalta. Myös nuorempien ikäryhmien hyvinvointipalvelujen kysyntä on kasvussa ja tavoitteena on, että mahdollisimman moni huolehtisi toimintakyvystään ja hyvinvoinnistaan. Eksoten strategiassa on tavoitteena hyvinvoinnin turvaaminen teemalla ”Toimintakykyisenä kotona”, joka edellyttää tavoitetta tukevien palvelujen kehittämistä.
Julkinen sektori ei pysty yksin vastaamaan palvelujen lisääntyvään kysyntään, jolloin apuun tarvitaan paikallisia hyvinvointipalveluja tuottavia pienyrityksiä. Lisääntyvän valinnanvapauden myötä myös yksityishenkilöiden asiakas- ja palveluseteleillä, henkilökohtaisella budjetilla sekä omakustanteisesti ostamien kotiin tuotavien terveys- ja hyvinvointipalvelujen odotetaan kasvavan runsaasti.

Etelä-Karjalan hyvinvointiyritykset ovat pääsääntöisesti 1-2 työntekijän yrityksiä ja niiden palvelutarjonta on kapea-alaista, koska osaaminen ja resurssit ovat rajallisia. Yritykset tuottavat varsinaisia sosiaali- ja terveyspalveluja sekä tukipalveluja, kuten ruokapalvelua, siivousta ja kodinhoitoa. Hajanaiset ja monimutkaiset palvelujen hakujärjestelmät ovat vaikeuttaneet potentiaalisten, erityisesti itsemaksavien asiakkaiden löytämistä. Asiakkaan näkökulmasta tarjonta on ollut pirstaleista ja vaikeasti löydettävää, mikä on vähentänyt tyytyväisyyttä ja halukkuutta palvelujen ostamiseen.

Jotta asiakkaat saisivat tarvitsemansa palvelut ja toisaalta yritykset löytäisivät palveluja tarvitsevat asiakkaat, toteutettiin kysynnän ja tarjonnan kokonaiskuvan selkeyttämiseksi ja palvelujen saatavuuden parantamiseksi Hyvinvointikumppanuus-hanke. Euroopan aluekehitysrahaston rahoittamaa kaksivuotista hanketta (2015-2017) hallinnoi Saimaan ammattikorkeakoulu ja sen osatoteuttajina olivat Eksote sekä alueen kehitysyhtiöt Wirma ja Kehy.

Hanke järjesti yrittäjille sekä Eksoten ja muiden toimijoiden henkilöstölle koulutustilaisuuksia ja sparrausta, mm. liiketoiminta- ja sopimusosaamisesta, palvelumuotoilusta, lääkehoito- ja omavalvontasuunnitelman laatimisesta, työturvallisuudesta sekä palveluohjauksesta. Lisäksi hanke järjesti yritysneuvontaa ja välitti ajantasaista tietoa sote-uudistuksen etenemisestä.
Koulutus-, verkostoitumis- ja työhyvinvointitilaisuuksiin osallistui henkilöstöä 165:stä eri yrityksestä. Toimintaan ja tilaisuuksiin osallistui yritysten lisäksi 54:n organisaation edustajia mm. oppilaitoksista, järjestöistä, osuuskunnista ja säätiöistä. Kaiken kaikkiaan hankkeen tilaisuuksiin osallistumiskertoja oli yli 1600.

Hyvinvointikumppanuus-hanke vahvisti yritysten kasvua ja kilpailukykyä lisäämällä osaamista mm. palvelujen laadun kehittämisessä sekä liiketoiminnan kannattavuudessa ja verkostomaisessa yhteistyössä. Asiakkaiden mahdollisuus löytää itse maksettavia palveluja on parantunut, kun hankkeen mahdollistama www.yksityisetpalvelut.fi- sivusto avattiin. Sähköisellä alustalla Eksoten hyväksymät yksityiset sosiaali- ja terveyspalvelujen sekä hyvinvointia tukevien palvelujen tuottajat ylläpitävät omia palvelutietoja ja hinnastoja, jolloin palvelut ovat helposti löydettävissä ja vertailtavissa. Sivuston kautta palvelujen käyttäjät voivat antaa palautetta saamastaan palvelusta, jolloin yritys saa suoraa ja ajantasaista asiakaspalautetta ja Eksote voi valvoa paremmin tuotettujen sosiaali- ja terveyspalvelujen laatua hyödyntäen portaalia myös palveluohjauksessa.

Hanketyönä selvitettiin myös Etelä-Karjalan yksityisten hyvinvointipalveluja kotiin tuottavien yritysten määrä sekä palvelutuotannon rahallinen arvo.

Hanke kehitti yrittämisen toimintaympäristöä ja tuotti yksityisen ja julkisen se

Kuva: Anni Peltola

ktorin kumppanuusmallin, sekä Saimaan ammattikorkeakoulun johdolla yritysten verkosto- ja osuuskuntamalleja. Hankkeen myötävaikutuksella on syntynyt useita uusia yrityksiä sekä palveluja ja yrityksiltä saadut tiedot kertovat myös asiakasmäärien ja liikevaihdon kasvusta sekä vahvasta kasvupotentiaalista.

Sosiaali- ja terveysalan lehtori Antti Kosonen
Saimaan ammattikorkeakoulu

Uusimmat kategoriassa Terveys ja hyvinvointi

Siirry Ylös