Maatilasta osakeyhtiöksi

Kategoria: Talous ja työelämä Kirjoittaja:

Tutkimus & kehitys | Maatilojen yhtiöittämiset ovat tulleet ajankohtaisiksi, kun maatilojen määrä vähenee, mutta tuotantomäärä on pysynyt lähes ennallaan.

kuvassa lehmä
Kuva: Pixabay

Maatilojen yhtiöittämisselvitykset ja yhtiöittämiset ovat tulleet ajankohtaisiksi, kun maatilojen määrä vähenee tuotantomäärän pysyessä lähes ennallaan. Tilakoko suurenee ja se tuo maatilayrityksille aihetta pohtia, olisiko esimerkiksi verotuksellisesti kannattavaa yhtiöittää toiminta.

Varainsiirtoverovapaussäännökset koskien toimintamuodon muutoksia astuivat voimaan 1.1.2018. Lisäksi muutoksia on tulossa osakeyhtiön osakepääomavaatimukseen. Osakeyhtiöiden perustamiseen aiemmin vaadittu 2500 euron osakepääomaa poistui 1.7.2019 alkaen.

Kun maatilaa ryhdytään yhtiöittämään, on maatilan järkevää toteuttaa toimintamuodon muutos tuloverolain 24 §:n mukaisesti. Tuloverolaki edellyttää kolmen asian toteutumista: maatilan omaisuuden tulee siirtyä apporttina verotuksessa olevin arvoin, omaisuuden omistussuhteiden tulee pysyä samoina sekä toiminnan tulee jatkua identtisenä eli ennallaan.

Yhtiöittäminen tuo myös joitakin hallinnollisia ja kirjanpidollisia muutoksia yrityksen toimintaan. Perinteinen maatilayritys on toiminnastaan muistiinpanovelvollinen, mutta osakeyhtiössä tulee pitää kahdenkertaista kirjanpitoa ja kirjaukset on tehtävä suoriteperusteisesti. Osakeyhtiön on valittava hallitus ja sen on pidettävä kerran vuodessa yhtiökokous. Lisäksi tulee valita tilintarkastaja, jos taseen loppusumma ylittää 100 000 €, liikevaihto tai liikevaihtoa vastaava tuotto on yli 200 000 € tai palveluksessa on työntekijöitä keskimäärin yli 3 henkilöä.

Useimmissa maatilojen yhtiöittämistilanteissa metsät jätetään osakeyhtiön ulkopuolelle. Tämä johtuu yleensä siitä, että vain luonnollinen henkilö, yhteisetuus, kuolinpesä tai kuolinpesän osakkaiden muodostama yhtymä voi tehdä metsätalouden menovarauksen tai metsävähennyksen.

Toimintamuodon muutoksessa osakeyhtiön on siis tuloutettava mahdolliset menovaraukset yhtiöittämisvuoden tuloksi. Osakeyhtiö jolle toimintamuodon muutoksella on siirretty myös metsät, ei voi tehdä enää metsävähennystä. Apporttisiirtokirjalle, joka laaditaan yhtiölle luovutettavasta omaisuudesta, metsän hankintamenoksi kirjattaisiin käytetyn metsävähennyksen määrällä vähennetty metsän hankintameno.

Yhtiöittämisselvityksessä lasketaan, kuinka verotus muuttuisi vastaavilla tulotasoilla siirryttäessä nykymuotoisesta maatilayrityksestä osakeyhtiöksi. Lisäksi selvityksessä hahmotellaan osakeyhtiölle siirtyvää apporttiomaisuutta. Ennen yhtiöittämistä kannattaa verottajalta hakea ennakkoratkaisua, jotta tiedetään verottajan verokohtelusta yhtiöittämistilanteessa. Yhtiöittämisen pohdinnassa on hyvä käyttää apuna aiheeseen perehtyneitä talousasiantuntijoita.

Anne Tolonen
Tradenomi

Jarmo Kemppinen
Lehtori
Saimaan ammattikorkeakoulu

Uusimmat kategoriassa Talous ja työelämä

Hyvinvointia ruuasta

Pinnalla | Miten me voimme? Hyvinvoinnin kulmakiviä voi jokainen etsiä omasta elämästään
Siirry Ylös