Rajojen yli kohti parempaa ergonomiaa

Kategoria: Terveys ja hyvinvointi Kirjoittaja:

Pinnalla | Ensihoitaja- ja fysioterapeuttiopiskelijat opiskelevat eri koulutusohjelmissa, mutta harjoittelevat samoissa harjoituksissa. Molemmat lähestyvät ergonomiaa omista näkökulmistaan.

Ahdas tila asettaa haasteita ensihoitajien ergonomialle. Kuva: Antti Peltola Photography

Ensihoitajaopiskelijoilla, eli ”enskoilla” oli meneillään vammautuneen potilaan opintojakso. Taitopajapäivänä harjoiteltiin vammapotilaan tutkimista ja tukemista. Yhtenä harjoituksen aiheena oli potilaan tukeminen tyhjiöpatjalla sekä kantaminen portaikossa. Tehtävässä harjoiteltiin potilaan turvallisen tukemisen ja kantamisen ohella myös tiimityötä ja kommunikointia. Portaikoksi ei oltu valittu mitä tahansa rappusia, vaan varapoistumistie toisesta kerroksesta. Kokeneelle ensihoitajalle kohde näyttäisi minkä tahansa vanhan kerrostalon tavallisilta portailta. Tehtävässä haastettiin siis myös potilasturvallisuuden lisäksi työturvallisuutta ergonomian näkökulmasta. Haasteen takia harjoitukseen oli saapunut myös ”fyssareita”, eli fysioterapeuttiopiskelija ohjaajineen, joka oli omissa opinnoissaan suorittamassa työergonomian opintojaksoa.

LAB-ammattikorkeakoulun hyvinvointipalvelu Motiivissa fysioterapeuttina työskentelevä Ellinoora Willinger toimii tehtäviensä ohella opiskelijoiden harjoitteluohjaajana. ”Olemme aloittaneet yhteystyön ensihoitajaopiskelijoiden kanssa siten, että fysioterapeuttiopiskelijat ovat mukana ensihoidon simulaatioharjoituksissa havainnoimassa ergonomiaa. Se on tosi hyvin täydentänyt meidän työtehtäviä harjoittelukentällä, jolloin opiskelija pystyy hyödyntämään työfysioterapiaopintojen teoriatietoa käytäntöön. Työfysioterapian opintojaksolla harjoitellaan arvioimaan työn kuormittavuutta esimerkiksi laskemalla, kuinka paljon painoa tulee, vaikkapa selälle tai polville jossain tietyssä työskentelyasennossa. Sen seurauksena olisi tavoitteena arvioida millaisilla vipuvarsilla pystytään muuttamaan sitä kuormaa.”

Ellinooran ohjattava FT-opiskelija Jan Pankola oli saapunut vihko mukanaan seuraamaan enskojen harjoitusta. ”Tähän asti olemme keskittyneet enimmäkseen hoitajien työskentelyyn sairaalassa. Nyt ollaan menossa enskojen kanssa portaisiin, tästä tulee mielenkiintoista.”

EH-opiskelija Leena Loikkanen oli ensimmäisenä potilaan vuorossa, ja neljän hengen enskatiimi asetti hänet tyhjiöpatjalle. EH-opiskelija Vesa Kamula toimi ryhmänsä johtajana ja ohjasi joukon liikkeelle. Ryhmä selvisi itsenäisesti hyvän kommunikaation avulla ovesta käytävälle, ja yhtenäinen askelrytmi löytyi nopeasti. Leenaa aluksi hieman hymyilytti, mutta rappusten ensimmäisillä askeleilla ilme vakavoitui.

Jan seurasi harjoituksen kulkua keskittyneesti, vaikka välillä miehen tarkkaavainen katse siirtyi muistiinpanovihkoon. Vesa huomasi kantaessaan oman vartalonsa alkavan kallistua liiaksi potilasta kohti. Vesa piti fyssareiden ajoittaisista muistutuksista pitää keskivartaloa suorana, sillä niiden avulla sai heti muodostettua paremman mielikuvan oman kropan asennosta. Puolivälissä rappusia Vesa kuitenkin huomasi, ettei koko tiimi mahtunut kunnolla liikkumaan. Tasanteella oli pakko pysähtyä ja laatia uusi toimintasuunnitelma. Potilas laskettiin hallitusti tasanteelle, tämän vointia kysyttiin ja tiimi alkoi aktiivisesti etsiä ratkaisua kohtaamaansa ongelmaan. Harjoitusta ohjaavana opettajana esitin avuksi muutaman kysymyksen, sillä en halunnut tarjota heille valmiita vastauksia.

Enskat löysivät äkkiä luovan ratkaisun. ”Laskettiin potilas portaiden pintaan kiinni ja jatkettiin etenemistä liu’uttamalla potilasta hiljalleen alaspäin. Minä jäin potilaan pääpuoleen. Ihan rehellisesti sanottuna, laskin takapuoleni portaisiin, ettei selälle tulisi enempää rasitusta” Vesa nauroi. ”Kaksi muuta kulkivat takaperin potilaan jalkojen kohdalla pitäen toisella kädellä kaiteesta kiinni, jolla sai yläkropalle tukea. Toisella kädellään he jarruttivat potilaan liikettä.” Jan vaikutti positiivisesti yllättyneeltä enskojen ratkaisuun ja nyökytteli: ”Kyllä luovuutta saa käyttää, jos sillä saa oman asentonsa paremmaksi. Niinhän tässäkin nyt kaikilla kävi.”

Leena oivalsi potilaan roolissa, että enskojen kommunikointi on tärkeää. ”Heti kun ryhmä oli hetkenkin puhumatta, liike muuttui joko nykiväksi tai liian kovaksi. Se saattaa tuntua potilaasta epämiellyttävältä”. Janin mielestä tavanomaiset nostot sujuivat enskoilta hallitusti selkä suorana. ”Heti kun menitte ahtaampaan tilaan, syntyi haasteita. Portaissa on korkeuseroja, eikä kantaja aina pysty olemaan parhaassa mahdollisessa asennossa”. Jan antoi ohjeeksi pyrkiä pitämään hartialinja ja lantio aina suoraan eteenpäin, jos asento tuntuu muuten hankalalta. Miten enska sitten voisi pitää itsestään huolta niin, että vartalo kestäisi vastaavanlaista kuormitusta? Ellinoora ja Jan huudahtivat kuin yhdestä suusta: ”korsetti ja lapatuki!”

 

Tia Windahl
Ensihoidon lehtori
LAB-ammattikorkeakoulu

Uusimmat kategoriassa Terveys ja hyvinvointi

Etäännytään – kö?

Pinnalla | Mitä tapahtui LAB-ammattikorkeakoulun hoitotyön opettajille ja opiskelijoille maaliskuussa 2020? Yhden opettajan
Siirry Ylös