Sote, teknologia ja asiakaskokemus yhteen – Uusi testialusta Etelä-Karjalaan

Kategoria: Taide ja teknologia Kirjoittaja:

TUTKIMUS JA KEHITYS | Kuinka hyvinvointiyhteiskunta voi varmistaa tarvittavat palvelut vauvasta vaariin myös tulevaisuudessa? Digitalisaatio ja älykkäiden palvelujen kehittäminen tarjoavat yrityksille ja yhdistyksille sekä julkiselle sektorille uusia mahdollisuuksia vastata haasteeseen.

Kuva: Shutterstock

Ikääntyneiden määrä kasvaa ja työikäisten määrä suhteessa vähenee. Sosiaali- ja terveyssektorille kaivataan kipeästi uudenlaisia ratkaisuja.

Me kaikki käytämme sosiaali- ja terveyspalveluja ja myös rahoitamme niitä veronmaksajina. Kuinka saisimme juuri meille tarpeellisia, taloudellisesti kestäviä palveluja ja tuotteita entistä nopeammin käyttöömme?

Käytännön kokeilut ja yhteistyö vauhdittavat uusien ratkaisujen kehittämistä

Erilaisen osaamisen yhteen tuominen luo hedelmällisen pohjan taloudellisesti kannattavien, helppokäyttöisten ja todelliseen tarpeeseen suunniteltujen ratkaisujen syntymiselle. Maassamme on paljon teknologiaosaamista, joka sote-alan osaamiseen ja aitoon asiakaskokemukseen ja -tarpeeseen yhdistettynä voisi tuottaa vielä nykyistä enemmän huikeita innovaatioita.

Tämä osaaminen pitäisi saada tuotua entistä useammin käytännön tasolla yhteen – tästä hyötyisivät muun muassa teknologiayritykset, sote-yrittäjät ja -yhdistykset, julkiset sote-organisaatiot sekä lopulta kansalaiset palvelujen käyttäjinä.

Kuinka löytää omaa osaamista täydentävää asiantuntemusta tai asiakasympäristöä ideointia ja kokeiluja varten?

Eri puolilla Suomea on tarjolla innovaatioympäristöjä sekä uusien palvelujen ja tuotteiden testaamista mahdollistavaa testbed- eli testialustatoimintaa. Joillakin alueilla toiminta on jo vakiintunutta ja joillakin kehitysvaiheessa.

Vuoden 2020 loppuun mennessä Etelä-Karjalassakin toimii EAKR-rahoitteisen ELSA-hankkeen tuloksena syntynyt yhteiskehittämisen ympäristö. Se tarjoaa mahdollisuuksia erilaisen osaamisen ja tarpeiden yhteen törmäyttämisestä ideoiden sparraamisen kautta aina tuotteiden ja palveluiden käytännön kokeiluihin asti.

Eksote, LUT-yliopisto ja Saimaan ammattikorkeakoulu (SAIMIA) kehittämiskumppaneineen muotoilevat tällä hetkellä testialustapalveluja (ELSA Testbed) yritysten tarpeisiin kokeilevasti kehittäen. Painopisteeksi on valittu kotiin vietävien ja kotona asumista tukevien ratkaisujen kehittäminen. Eksotella on tarjota kehittämisen ja kokeilujen tueksi asiakasympäristön lisäksi mittava sote-tietokanta, joka on hyödyllinen kehitettäessä erilaisia tekoälysovelluksia ja digitaalisia palveluja.

SAIMIAn terveydenhuollon simulaatioympäristöissä, joita löytyy kotiympäristöstä leikkaussaliin, pystytään esimerkiksi testaamaan ja kehittämään turvallisesti tuotteita ja palveluita, joita ei vielä voi kehittää oikeissa asiakastilanteissa.

SAIMIAn ja LUTin monipuolisissa laboratorio- ja mittausympäristöissä on mahdollista testata tuotteita tai mallintaa erilaisia prototyyppejä vaikka 3D-tulostimen avulla. Eri mittausmenetelmillä voi arvioida, miten innovaatiot vaikuttavat ihmisen toimintakyvyn eri osa-alueisiin, kuten esimerkiksi tasapainoon, voimaan tai kestävyysominaisuuksiin.

Uudessa simulaatiotilassa voi jatkossa hyödyntää myös esimerkiksi silmän liikkeitä havainnoivaa katseenseurantajärjestelmää (eye tracking) tai vaikkapa virtuaalilasien ja haptisen käsineen tuomia mahdollisuuksia uusien palveluiden ja tuotteiden kehittämisessä. ELSA-hankkeen aikana muotoillaan palvelutarjontaa muun muassa edellä mainittujen mahdollisuuksien pohjalta.

Palveluja voi kokeilla ELSA-hankkeen aikana edullisesti

Yrityksillä ja palvelujen kehittäjillä on nyt mahdollisuus hakea mukaan saamaan idealleen sparrausta tai testaamaan eri vaiheissa olevia palvelu- ja tuoteideoita. Kehitämme testialustapalveluja ja innovaatioverkostoa hankkeen aikana tehtyjen kokeilujen avulla.

Tutustu kotisivuihin: www.elsatestbed.fi

Kaisa Pesonen 
Projektipäällikkö ELSA-hanke 
Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri Eksote 

Katja Heiskanen 
Projektipäällikkö 
Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri Eksote

Juttua päivitetty 29.4.2019 klo 10.40: Poistettu tekstikenttään kopioituneet avainsanat.

Uusimmat kategoriassa Taide ja teknologia

Taidebunkkeri – taiteelta suojaan?

Pinnalla | Taidegallerian pyörittäminen kartuttaa taideopiskelijan osaamista monipuolisesti. Autotallista varasto, varastosta väestösuoja
Siirry Ylös