Tilinpäätökseen valmistautuminen

Kategoria: Talous ja työelämä Kirjoittaja:
Kuva: julkinen

 

Tilinpäätösaika alkaa lähestyä ja on hyvä pohtia, mitä asioita on käytävä läpi tilinpäätöksen laadinnassa. Tilinpäätöstä säätelevät kirjanpitolaki, yhtiölainsäädäntö sekä verolainsäädäntö. Tämän artikkelin tavoitteena ei ole käsitellä tilinpäätökseen liittyviä asioita tyhjentävästi vaan nostaa esille muutamia keskeisiä asioita.

Tilinpäätössuunnittelu tulisi olla mielessä koko tilikauden ajan. Aktiivisella tulosseurannalla saadaan tieto tuloksen kehityksestä ja voidaan pohtia tulokseen vaikuttavien tekijöiden käyttämistä halutun tavoitetuloksen saavuttamiseksi.

Tilinpäätöstä laadittaessa on ensin kirjattava kaikki ne erät, joissa ei ole mahdollisuus tehdä harkinnanvaraisia kirjauksia. Näitä ovat esimerkiksi pakollisten työeläke- ja työttömyysvakuutusmaksujen jaksottaminen, tapaturma- ja ryhmähenkivakuutusten jaksottaminen sekä lomapalkkavelkojen ja niihin liittyen sosiaalimenojen käsittely. Lisäksi on syytä käydä läpi kaikki muutkin keskeiset jaksotukset. Näiden vaikutus tilinpäätöksen tulokseen ja yrityksen verotettavaan tuloon voi olla hyvinkin merkittävä.

Tilikauden tulosta on mahdollisuus pienentää myös aikaistamalla investointeja. Esimerkiksi tilinpäätöspäivänä käyttöön otetuista autoista on mahdollisuus tehdä elinkeinoverolaissa vähennyskelpoiset poistot. On muistettava, että verotuksessa poistot hyväksytään vain, jos ne tehty myös kirjanpidossa.

Tilikauden tulos vaikuttaa myös yhtiön oman pääoman määrään ja erityisesti osakeyhtiöillä on otettava huomioon negatiivisen oman pääoman vaikutukset. Jos tilikaudelta halutaan mahdollisimman hyvä tulos esimerkiksi negatiivisen oman pääoman syntymisen estämiseksi, on mietittävä tuloksen järjestelyeriä, joiden avulla tulosta on mahdollista parantaa. Mikäli yritys on aikaisemmilta vuosilta tehnyt verotuksessa suunnitelman ylittäviä poistoja ja kirjannut kirjanpitoon ylipoistoja, voidaan ylipoistoja tulouttaa alipoistoina ja näin parantaa tilikauden tulosta. Henkilöyhtiöissä tuloksenjärjestelykeinoina on olemassa mahdollisuus käyttää toimintavarausta pienentämään tai parantamaan tilikauden tulosta.

Tilinpäätöstilanteessa on pohdittava myös erilaisten kuluerien käsittelymahdollisuutta. Yrityksellä on mahdollisuus kirjata esim. suurehkot korjausmenot joko suoraan tulosvaikutteisesti tuloslaskelmaan tai aktivoida ne taseeseen. Aktivoitujen menojen kirjaamisen edellytyksenä kirjanpitolain mukaan on kuitenkin aina tulontuottamisodotus. Aktivoidut menot on poistettava vaikutusaikanaan. Vaikka kirjanpidossa tehtävät ratkaisut ovat usein lähtökohtana myös verotuksessa, voidaan kuitenkin suurehkot korjausmenot aktivoida taseeseen ja siitä huolimatta verovelvollisen vaatimuksesta vähentää kerralla verotuksessa. Keskusverolautakunta (KVL 2013:47) otti tähän asiaan kantaa vuonna 2013 kun se käsitteli tapauksen, jossa yhtiö käsitteli suurehkot korjausmenot kirjanpidossaan käyttöomaisuuden hankintamenoina. Yhtiön sai kuitenkin vähentää menot vuosikuluna. Tämä tosin aiheuttaa kirjanpidon näkökulmasta paineita selkeään dokumentointiin, koska jatkossa tehtävät poistot tältä osin eivät enää ole verotuksessa vähennyskelpoisia.

Tilinpäätöksen laatimiseen liittyy paljon yksityiskohtia ja muistettavia asioita. Erilaiset muistilistat auttavat työn jäsentämisessä. Taseen avaaminen ensimmäiseksi auttaa hahmottamaan keskeneräisiä ja epäselviä kirjauksia tai puuttuvia jaksotuksia. Lisäksi erilaisten apu- ja alatilien käyttäminen helpottaa täsmäytyslaskelmien tekemistä. Kaikkien osakirjanpitojen tietojen on täsmättävä pääkirjanpitoon. Tilinpäätöksen on annettava oikea ja riittävä kuva tilikauden tuloksesta ja taloudellista asemasta.

 

Teija Launiainen
Lehtori
Saimaan ammattikorkeakoulu