Vuoden taiteilija Imatralla

Janette2

Imatralle on valittu vuoden taiteilija – työskentelyä voi seurata Instagramissa

Imatran kaupunki ja Saimaan ammattikorkeakoulu luovat Imatralle vuoden taiteilija –toimintamallia. Ensimmäiseksi vuoden taiteilijaksi on valittu imatralainen kuvataiteilija Janette Holmström.

Vuoden 2017 kuluessa Holmström suunnittelee ja luo Imatralle julkisen taideteoksen. Teoksen suunnittelu on alkanut ja se on esillä yleisölle elo-syyskuussa.

”Työskentelyssäni lähtökohtina ovat usein aika ja paikka. Tätä teosta olenkin lähtenyt pohtimaan Imatran historian kautta, sillä tällä alueella on kiehtova menneisyys”, kertoo Holmström.

Kaupunkilaiset voivat seurata Holmströmin työn edistymistä Instragram-tilin kautta. Myöhemmin tänä keväänä projektille perustetaan myös blogi.

Vuoden taiteilija on pilottikokeilu. Pilotin tavoitteena on löytää toimintatapa, jonka avulla vuoden taiteilijan valinnasta tehtäisiin kaupunkiin jokavuotinen perinne ja jota voitaisiin toteuttaa myös muissa kaupungeissa.

Jatkossa taiteilija voisi olla eri taiteen alojen paikallinen ammattitaiteilija tai ryhmä, esimerkiksi kuvataiteilija, muusikko tai näyttelijä.

Imatran kaupunki on hankkeessa mukana yhteistyökumppanina.

 

Lisätietoja:
Taiteilija Janette Holmström, 050 401 7127
Instagram: https://www.instagram.com/imatran_vuoden_taiteilija2017/

Teksti: Jonna Mielonen-Jumisko

Vastaa